Viikolla puolustusvoimat julkaisi kuvia venäläisistä sotilaskoneista, jotka ovat viime aikoina hivotelleet Suomen rajaa etelässä. Joukossa ei tosin ollut sitä kuvaa, jossa venäläinen hävittäjälentäjä näyttää suomalaiselle Hornetille keskaria, vaikka sellainenkin otos ilmavoimien kuvapankista löytyy.
Kuvattujen koneiden joukossa oli ruma neuvostoaikainen pommittajamonsteri Tupolev TU-95 (Nato-koodi Bear). Härveli pystyy tarvittaessa viemään ydinkärjin varustetut tuliset taisteluterveiset jopa yli 10 000 kilometrin päähän. Kysyä sopii, mitä se harjoitteli Itämerellä.
Eteläistä aluevesirajaa lähemmäksi ydinaseet eivät toistaiseksi ole Suomea päässeet – jos täällä silloin tällöin vierailevilla läntisillä ja itäisillä laivastovierailla ei ole ole ollut niitä ruumassaan. Emme voi tietää, koska sellaisia asioita eivät ystävällismieliset laivastovieraat koskaan kommentoi suomalaisen median uteluista huolimatta.
Ydinaseet pysyvät loitolla myös suomalaisesta turvallisuuspoliittisesta keskustelusta. Kuin sanattomasta sopimuksesta sekä Nato-jäsenyyden vastustajat että sen kannattajat ovat jättäneet koko aihepiirin miltei kokonaan keskustelun ulkopuolelle.
On kuin Suomessa elettäisiin maailmassa, johon ydinaseet eivät kuulu – tai ainakaan ne eivät kosketa Suomea tai mahdu täkäläiseen turvallisuuspoliittiseen käsitemaisemaan lainkaan.
Fakta kuitenkin on, että sekä Naton että myös Venäjän perimmäisin sotilaallinen pelote ovat nimenomaan ydinaseet.
Tämä on vankasti julistettu sekä läntisen sotilasliiton dokumenteissa että Venäjän sotilasdoktriinissa.
"Liitto aikoo pitää näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa Euroopassa joukkoja, joilla on käytettävissään sopiva yhdistelmä tavanomaisia ja ydinaseita". todettiin jo 1999 Naton strategisessa konseptissa.
Venäjä on viime aikoina kalistellut ydinasesapeliaan tavan takaa. Presidentti Vladimir Putin on muistuttanut maansa ydinasevoimasta toistuvasti ja ja maan sotilasdoktriinissa todetaan karusti, että Venäjä katsoo oikeudekseen käyttää ydinaseita niitä valtioita vastaan, joilla on ydinase – tai jotka ovat liitossa ydinasevaltion kanssa.
Venäjä on lisäksi tuonut ydinohjuksiksi muunneltavia Iskander-ohjuksia Itämeren piiriin mm. Kaliningradiin – eikä ole manooveriä lainkaan peitellyt, vaan päinvastoin ottanut siitä kaiken pelotehyödyn.
Suomi on siis kaikesta päätellen valitettavasti mukana myös Naton ja Venäjän ydinaselaskelmissa.
Silloin harvoin, kun ydinaseet vilahtavat suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa, Nato-jäsenyyden kannattajat korostavat, että ohjuksia ei tuotaisi – ainakaan rauhanaikana – Suomen maaperälle. Esimerkiksi Norjalla on tämän tyyppinen rajaus omassa liittosopimuksessaan Naton kanssa, eikä ohjuksia tiettävästi ole Baltian maissakaan.
Mitä sitten mahtoi kenraali Gustav Hägglund ajatella, kun hän omana komentaja-aikanaan totesi, että "sellaisella optiolla ei voi tulla Naton jäseneksi, että sulkisi ydinaseet pois"?
Yhtä kaikki käteen jää, että Nato on viimekädessä ydinaseisiin turvaava sotilasliitto ja Venäjä on ilmoittanut oikeudekseen käyttää ydinaseita sellaista liittoumaa vastaan.
Lähinnä akateemiseksi saivarteluksi jää kysymys, käyttäisikö Venäjä ydinasetta sellaista Nato-jäsentä vastaan, jonka maaperälle ei rauhanaikana sijoiteta ydinaseita.
Olettaa sopii, että ydinaseita – sekä idän että lännen – on sotilaiden karttaharjoituksissa maalitettu myös Suomeen, olipä täällä niitä tai ei.
Kun neuvostoarmeijan vanhat sotasuunnitelmat 1990-luvun alussa vuotivat Viron kautta julkisuuteen, niissäkin oli varauduttu taktisten ydinaseiden käyttöön mm. Kymijoen voimaloita ja patorakennelmia vastaan. Olisiko tilanne siitä miksikään muuttunut?
Kaliningradin ydinohjukset yltävät muutamassa hetkessä Helsinkiin ja pidemmällekin – ja samaa tavaraa löytyy myös Murmanskista ja ehkä myös Venäjän puolelle rajaa Sallan Alakurttiin sijoitetussa tukikohdassa.
Puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Räty puolestaan totesi viikolla Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan seminaarissa Säätytalolla, että "Suomella ei ole sellaista torjuntakykyä, että se (ydinisku) voitaisiin estää".
Suomi on siis kaikesta päätellen valitettavasti mukana myös Naton ja Venäjän ydinaselaskelmissa. Ehkä tämäkin punkti olisi hyvä pitää mielessä suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa yleensä ja Nato-keskustelussa aivan erityisesti.
Ja lopuksi tarpeellinen huomautus: en ole Nato-jäsenyyden puolesta tai sitä vastaan. Pikemminkin päinvastoin.
Pekka Ervasti
Kirjoittaja on Yle Uutisten politiikan päällikkö