Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Onnellisuustutkija miettii: Lisäsikö kiekkokulta porilaisten onnellisuutta?

Onnellisuustutkija Markku Ojanen pitää uutista porilaisten onnesta yllättävänä. Hänen mukaansa on vaikea keksiä syytä, miksi porilaiset olisivat muita onnellisempia. Tällä lausunnolla hän ei kuitenkaan halua latistaa länsirannikon hyvää tunnelmaa.

kädet muodostavat sydämen
Kuva: Pipsa Uutto / Yle
Päivi Meritähti
Avaa Yle-sovelluksessa

Onnellisuus kumpuaa yleensä emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan hyvästä taloudellisesta asemasta, vakaasta työllisyydestä, terveydestä ja toiveikkuudesta.

– Onnellisuuteen voivat vaikuttaa monet asiat: käytännössä kaikki positiivisuudet elämässä. Hyvinvointivaltiossa niitä on yleensä paljon, eikä ole mitenkään yllättävää, että yli puolet ihmisistä kokee olevansa onnellisia.

Nostiko urheilumenestys onnellisuutta?

Markku Ojasen mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen HL:n julkaisema tutkimus suomalaisten onnellisuudesta pitää asettaa mittasuhteisiin. Vaikka porilaiset ovatkin tutkimuksen mukaan muita onnellisempia, ovat erot kaupunkien välillä melko pieniä. THL:n tutkimusaineisto on viime vuodelta.

– Tällaiseen tutkimukseen, jossa on selvitetty onnellisuutta lyhyen jakson aikana, voivat vaikuttaa pienetkin seikat. Esimerkiksi Porin Ässien mestaruus on voinut vaikuttaa sillä pienellä desimaalilla, joka on tehnyt porilaisista muita onnellisempia.

Hyvät ominaisuudet eivät katso kaupunkirajoja

Muuta selkeää selitystä Markku Ojanen ei sille keksi, miksi porilaiset olisivat muita onnellisempia.

– Jos porilaiset olisivat vastuuntuntoisempia, tasapainoisempia, sosiaalisempia ja miellyttävämpiä kuin muut suomalaiset, niin tulokselle löytyisi komea selitys. Mutta eivät ne taida sellaisia olla. Olisi erikoista, jos näitä ominaisuuksia olisi kertynyt yhdelle alueelle enemmän kuin muille, Ojanen toteaa.

Suosittelemme sinulle