Helsingin kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston sisäinen tarkastus tuli lopputulokseen, ettei liikuntajohtaja Anssi Rauramo ole toiminut kaupungin ohjeistuksen ja sääntöjen vastaisesti. Helsingin Sanomat uutisoi marraskuussa, että liikuntalautakunta halusi selvityksen Rauramon hyväksymistä laskuista.
Helsingin kaupungin tiedotteen mukaan Rauramo ei ollut käyttänyt liikuntalautakunnan myöntämille avustuksille varattuja määrärahoja markkinointiyhteistyöhön tai tapahtumiin. Hankintavaltuuksia ja laskujen hyväksymisoikeuksia oli noudatettu.
- Toisin kuin julkisuudessa on väitetty, sisäinen tarkastus ei löytänyt liikuntajohtajan varainkäytöstä väärinkäytöksiä. Vain muutamaa tarkastuksen piirissä ollutta sopimusta ei ollut tallennettu asianmukaisesti. Liikuntaviraston kanssa on sovittu, että nämä menettelyt oikaistaan nopeasti kuntoon, totesi Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen.