Jouko Lindstedt on epäilemättä kielimiehiä. Päivätöikseen hän on slaavilaisen filologian professori Helsingin yliopistossa, mutta harrastuksena ja kotikäytössä miehellä on monin tavoin normaalista poikkeava kieli, esperanto.
– Se on meidän perheen toinen kotikieli. Vanhin lapsemme syntyi 20 vuotta sitten, ja olen puhunut koko ajan hänelle ja kahdelle sisarukselleen esperantoa, Lindstedt kertoo.
Tämä on äärimmäisen harvinaista, sillä esperanto on keinotekoinen kieli, jota mikään kansanryhmä ei puhu virallisena kielenä. Lindstedtin varovaisen arvion mukaan maailmassa on satoja, korkeintaan hieman toista tuhatta ihmistä, jotka ovat oppineet esperantoa kotioloissa äidinkielen tapaan.
Kielen puhujien diaspora kiinnostaa
Jouko Lindstedt kiinnostui esperanton kielestä Ylen kielikurssin kautta jo 14-vuotiaana vuonna 1969. Myöhempi ura slaavilaisten kielten tutkijana on harvinainen yhdistelmä esperanton kanssa.
– Kielentutkijoita, jotka ovat esperanton harrastajia, on aika vähän. Tutkijat ovat yleensä kiinnostuneet kaikesta monimutkaisesta ja jännästä, mikä kieleen liittyy.
– Minua on kielentutkijana kiinnostanut, että esperantolla on oma maailmalla hajallaan oleva puheyhteisö. Muut keinotekoiset kielet voivat näyttää paperilla paremmiltakin, mutta tämä yhteys yleensä puuttuu.
Helposti opittava kieli
Esperantoa puolestaan pidetään yleisesti kielenä, jonka oppiminen on tavallista helpompaa. Lindstedt allekirjoittaa tämän.
– Kun joku kehittää itse oman kielen, eihän sinne mitään poikkeuksia tai epäsäännöllisiä verbejä laiteta. Tietysti kielentutkijana täytyy sanoa, että riippuu aina ihmisen äidinkielestä, mitä pitää vaikeana. Suomalaisen kannalta esperantossa on määräinen artikkeli, joka voi olla vaikeampi asia oppia. Tosin niitä on vain yksi ja se ei muutu muodoltaan.
Kuinka nopeasti ummikko voisi oppia puhumaan esperantoa?
– Kielten oppiminen on aina hyvin henkilökohtainen juttu. On vaikea mennä lupaamaan, että kun opiskelet tietyn tuntimäärän, puhut kieltä sujuvasti.