Joskus tuntuu, että internet on vasta tullut kotiin pöydän kulmalle. Edessä taitaa kuitenkin olla seuraava iso hyppy, kun kokonaisia asuinalueita ryhdytään kytkemään yhteisiin tietojärjestelmiin.
Samasta palvelusta voi jo nyt löytyä nettikirppari, vikailmoitukset, bussiaikataulut. Tarvittavaa laitteistoa rakennetaan jo uusiin taloihin.
Toimintaan tarvitaan myös tehokas tietoverkko. Sellainen kannattaa yleensä rakentaa kerralla ainakin uudelle asuinalueelle, sitä mukaa kun talot nousevat.
Tähän tapaan on tehty Tampereen Vuoreksessa, joka on kokonaan uusi asuinalue. Väkeä on lopulta ainakin 14 000, joten käyttäjäpohjaa pitäisi riittää.
Yhteinen nettialusta vie viestiä
Tulevaisuudessa portaalin kautta pystytään hallinnoimaan yhteistä ulkovalaistusta tai ohjaamaan liikennettä, jos kova sadekuuro aiheuttaa tulvan jonnekin.
Juha Metsälä
Alueella toimii jo Oma Vuores -nettisivusto, jota ylläpitävän taustayhtiön, Vuores Palvelun, omistavat kaupunki ja alueen taloyhtiöt.
Palveluportaalin kautta voidaan vaihtaa erilaista ajankohtaista tietoa. Siitä saadaan apua myös erikoistilanteissa, kertoo alueella rakentavan Pohjola Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Juha Metsälä.
– Esimerkiksi vesilaitoksella ja sähkölaitoksella on paljon informaatiota. Mutta tietojärjestelmät eivät keskustele keskenään. Tulevaisuudessa kuitenkin tällaisen portaalin kautta pystytään hallinnoimaan vaikka yhteistä ulkovalaistusta tai ohjaamaan liikennettä, jos kova sadekuuro aiheuttaa tulvan jonnekin.
Mahdollisuuksia on periaatteessa paljon. Asukkaat voivat keskustella keskenään portaalin kautta ja sopia vaikka yhteisestä ulkoilureissusta tai ruokailusta. Kysymys on ennemminkin siitä, opitaanko järjestelmiä käyttämään ja ovatko ne tarpeeksi käyttäjäystävällisiä.
ICT-valmiuksien rakentaminen ei tuo Juha Metsälän mukaan paljonkaan lisähintaa uuteen taloon. Komponentit ovat enimmäkseen halpoja. Sen sijaan laitteiden tarvitsemat ohjelmat ja niiden käyttäminen maksaa. Tämä antaa toki pelivaraa sille, mitä itse kukin katsoo tarvitsevansa.