– Johonkinhan tuo massa häviää. Jos tuikkukynttilästä tuikun kuori on tyhjä, niin kyllähän se on hiukkasina ja kaasuina sisäilmassa, sanoo sisäilma-asiantuntija Tuula Syrjänen.
Jos useampi kynttilä palaa huoneilmassa, pienhiukkasmäärä vastaa Syrjäsen mukaan passiivista tupakointia.
– Ulkomailla on tehty tutkimuksia. Niiden mukaan passiiviseen tupakointiin voidaan hiukkasmäärää verrata.
Mitä enemmän kynttilä savuttaa, sitä epäterveellisempää tulee huoneilmasta. Jos kynttilästä lähtee mustaa savua, se tuottaa lisäksi nokihiukkasia, kaasumaisia yhdisteitä ja pah-yhdisteitä.
– Se kyllä kannattaa ainakin estää, eli kannattaa katsoa, että kynttilä palaa kauniisti. Ihan samoin kuin takan poltossa: mitä mustempaa savua tulee, sen epätäydellisempi palaminen on. Kynttilässä on ihan sama.
Kynttilän voisi Syrjäsen mukaan myös siirtää esimerkiksi ulos parvekkeelle tai pihalle palamaan.
Pienhiukkaset voivat aiheuttaa Syrjäsen mukaan paitsi ärsytystä esimerkiksi kurkunpäässä, mutta myös ahdistaa hengitysteitä ja aiheuttaa nuhaa. Ensimmäisinä oireilevat ne, joilla on hengityselinsairaus, kuten astma.
– Jonkin verran on tutkimusta myös esimerkiksi bakteeriperäisten tulehdusten pahenemisesta, Syrjänen sanoo.
Päästöt riippuvat kynttilän raaka-aineista. Syrjäsen mukaan pinnoitetusta kynttilästä lähtee päästöjä eri lailla kuin puhtaasta kynttiläpinnasta. Kynttilöiden raaka-aineet ovat hänen mukaansa kuitenkin tarkasti määriteltyjä, eli mitä tahansa raaka-aineita ainakaan Suomessa niihin ei saa laittaa.
– Toki näkyy hyvin koristeellisiakin kynttilöitä, eikä niistä aina tiedä, mitä ainesosia niissä on, Syrjänen sanoo.
Hiukkaspäästöistä huolestuneelle kynttiläpakkauksen joutsenmerkistä voi olla apua. Se asettaa rajoja nokipäästöille ja ylimääräisille lisäaineille. Tuoksukynttilät eivät joutsenmerkkiä voi saada.
Pienhiukkaset aiheuttavat sosiaali- ja terveysministeriön mukaan Suomessa vuosittain noin 1 800 kuolemantapausta. Pienhiukkasia tulee kynttilöiden lisäksi myös monesta muusta lähteestä, kuten liikenteestä, energiantuotannosta ja teollisuudesta.