Joensuun Hammaslahdessa tapahtumia ei ole pimeimmän talven aikaan liiemmin. Paikallisen huoltoaseman pitäjä halusi "jotain säpinää" ja päätti järjestää raaputusiltamat.
Ideana on, että ihmiset maksavat osallistumismaksun ja kerätyillä rahoilla ostetaan raha-arpoja. Alle 50 euron suuruiset voitot vaihdetaan uusiin arpoihin. Suuremmat voitot jaetaan osallistuneiden kesken.
Tämä on kuin ompeluseuraan tulisi.
Leila Hassinen
– Ajattelin, että tänne tulee 10–20 ihmistä, mutta se sai siivet alleen, Gulf Honkavaaran esimies Heidi Lihavainen iloitsee.
Joulun alla raaputtajaporukka kasvoi yli 70 ihmisen kokoiseksi. Huoltoasema täyttyy kyläläisistä kahden viikon välein. Monet tulevat iltamiin yhteisöllisyyden vuoksi.
– Täällä on niin hyvä meininki. Kaikki tutut on täällä ja tämä on kuin ompeluseuraan tulisi, hammaslahtelainen Leila Hassinen hymyilee.
Tämä on hauska harrastus ja voittaa kotiolot.
Ilkka Sahlman,
– Tämä on hauska harrastus ja voittaa kotiolot. Niin ja rahanhimohan se on, Ilkka Sahlman, nauraa.
Veikkauksen lanseeraamassa tapahtumassa arpoja raaputetaan yhden illan aikana läjällinen, osallistujat saivat kuitenkin kotiin viemiseksi hiluja.
– Esimerkiksi joulun alla raaputettiin arpoja yhteensä 1 424 euron edestä. Silloin tuli yksi yli 50 euron voitto. Se oli 200 euron suuruinen voitto ja kaikki osallistujat saivat 2,65 euroa, Heidi Lihavainen kertoo.