Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Yhdysvallat kotiutti vankeja Guantanamosta Afganistaniin

Nyt kotimaahansa päässeet neljä miestä olivat yli vuosikymmenen vankileirillä, jossa Yhdysvallat on pitänyt terrorismista epäiltyjä ulkomaalaisia.

Guantanamon vankila Kuubassa.
Guantanamon vankila Kuubassa. Kuva on vuodelta 2007. Kuva: EPA
Katriina Töyrylä
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvallat on palauttanut Afganistaniin neljä miestä, jotka olivat Guantanamon vankileirillä yli vuosikymmenen, puolustusministeriö Pentagon kertoo.

Miehet lennätettiin Kabuliin yöllä Yhdysvaltain sotilaskoneella ja luovutettiin Afganistanin viranomaisille. Luovutus oli ensimmäinen sitten vuoden 2009, yhdysvaltalaisvirkamies kertoo uutistoimisto Reutersille.

Hänen mukaansa Afganistan on antanut turvallisuustakuut vankien kohtelusta ja heidän odotetaan pääsevän perheidensä luo.

Miehet oli pidätetty epäiltyinä kuulumisesta Taliban-liikkeeseen tai siihen kytköksissä oleviin kapinallisryhmiin. Yhdysvaltalaisvirkamiehen mukaan suurin osa syytöksistä, jollei kaikki, on hylätty.

Lisää vapautuksia lähiaikoina?

Presidentti George W. Bush avasi Guantanamon vankileirin Yhdysvaltoihin 11.9.2001 tehtyjen terrori-iskujen jälkeen, kun Yhdysvallat tehosti taistelua terrorismia vastaan.

Ulkomailla jyrkkää arvostelua herättäneelle leirille tuotiin ulkomailla pidätettyjä terroriepäiltyjä. Useimpia on pidetty vuosikymmenen vangittuna ilman syytteitä.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupasi sulkea vankileriin, kun hän aloitti presidenttinä lähes kuusi vuotta sitten. Leirillä on kuitenkin edelleen 132 vankia, vaikkakin vankimäärää on Obaman kausilla supistettu.

Marraskuun alun jälkeen Guantanamosta on viety pois afganistanilaisnelikon lisäksi 13 vankia ja yhdysvaltalaisvirkamiesten mukaan lisää saatetaan lähettää kotiin tai johonkin toiseen maahan vielä loppuvuoden aikana.

Suurin ryhmä jäljellä olevien vankien joukossa ovat jemeniläiset. Useimmat voitaisiin viranomaisten mukaan vapauttaa, mutta heitä ei voida palauttaa kotimaahansa Jemenin kaoottisen turvallisuustilanteen takia.

Suosittelemme