Joulupukin työ on murroksessa. Kysyntä yhden päivän vierailuille on edelleen yhtä suuri kuin aiempina vuosina. Sen sijaan nuorempia sukupolvia eivät pukkikeikat suuremmin kiinnosta. Ei siitäkään huolimatta, että pukkipäivästä voi tulla aika makoisa tienesti.
– Olisi täällä ehkä muutama miljonääri lisää, jos joulu olisi joka päivä, toteaa pukkipalveluja pyörittävä seinäjokelainen Ari-Pekka Harju.
Jos ei nuoria kiinnosta pukkitoiminta, verottajaa kiinnostaa. Harmaata taloutta pyritään kitkemään pois tälläkin alalla. Pukkipalvelut voi nimittäin maksaa nyt myös virallisesti palkkaus.fi:n kautta. Sitä ylläpitää Suomen Palkanlaskenta Oy. Sitä kautta voidaan maksaa monen muunkin kotitaloustyöntekijän, kuten lastenhoitajan tai remonttimiehen maksut.
Pukki uskoo systeemiin
Ari-Pekka Harju puhuu verollisen pukkipalvelun puolesta. Tosin hänen asiakkaansa saavat vielä valita, käyttävätkö palkkaus.fi:tä vai eivät. Pukki hyötyy virallisuudesta sillä, että se kartuttaa hänen eläkettään kuten mikä tahansa muukin työ.
– Haluaisin, että tämä menee eteenpäin ja itse asiassa uskon niin, sanoo Harju.
Asiakas maksaa muutaman euron ylimääräistä pukkipalvelusta, kun siihen tulevat mukaan normaalit työnantajamaksut. Palkkaus.fi huolehtii siitä, että verot, vakuutukset ja työeläkemaksut hoituvat eteenpäin. Asiakas voi hakea kotitalousvähennystä maksamastaan palvelusta.
Pukin palkkapussi ei järin pienene ylimääräisistä maksuista ja veroista huolimatta. Ari-Pekka Harju laskee, että hän saa käteen muutaman euron vähemmän.
– Tietysti jos pukki on esimerkiksi työtön, tämä tulo vaikuttaa hänen sosiaalietuuksiinsa, Harju muistuttaa.
Käyttö vielä vähäistä
Ihan tyystin läpilyönyt palvelu ei joulupukkien kohdalla ainakaan vielä ole. Palkkaus.fi:ssä on tällä hetkellä mukana yhteensä 14 pukkia eri puolilta Suomea. Suurin osa asiakkaista hoitaa maksut edelleen pimeänä, suoraan käteen. Eivätkä kaikki asiakkaatkaan ole innostuneet.
– Paljon joutuu selittämään ihmisille, että mikä tämä oikein on ja miten tämä toimii, sanoo Harju.
Harju kertoo, että virallista palkanmaksua käyttää tänä vuonna hänen asiakkaistaan noin joka yhdeksäs. Ei siis vielä kovin moni.
– Muutama on tutustunut palveluun, mutta perunut sen käytön, kun onkin pitänyt maksaa pari euroa ylimääräistä. Tai sitten siksi, että on kokenut sen hankalana, kertoo vilkkaaseen aattopäivään valmistautuva Harju.
Joulupukilla on edessään 17 paikkaa Isonkyrön ja Seinäjoen välillä. Harjun "tallin" seitsemän muuta pukkia ajelevat niin ikään aattona ympäri Etelä-Pohjanmaata.