Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen lääkintämestari Ville Lähde arvioi, että suojalasit ovat paras tapa suojata silmät ilotulitteilta.
– Lähes kaikki silmävammat, jotka ilotulitteet aiheuttaa voitaisiin välttää suojalaseja käyttämällä.
Lähteen mukaan iso osa silmävammoista tapahtuukin yleisönä oleville ihmisille, joten lasit olisivat tarpeen niin itse ampujalla kuin yleisölläkin.
Monissa rakettien myytipisteissä on myynnissä myös erilaisia suojalaseja.
Lasit olisivat tarpeen niin itse ampujalla kuin yleisölläkin.
Ville Lähde
– Hyvät suojalasit suojaavat silmää sekä sivusta että alapuolelta tulevia roiskeita vastaan, Ville Lähde sanoo. Lisäksi ne ovat joustavaa materiaalia eli ne eivät murru pakkasessakaan.
Turvaetäisyyskin muistettava
Lääkintämestari Ville Lähde muistuttaa ilotulitusta ihailevia pitämään myös huolta riittävästä turvaetäisyydestä. Ilotulitteiden ampumispaikan ja yleisön välin tulisi olla vähintään kymmenen metriä.
– Jos se ilotulite räjähtää siinä paikallisesti hyvinkin nopeasti jostakin syystä, niin altistuneita ei ole sitten useampia.
Vähältä piti tilanteita
Rakettikaupoilla Hämeenlinnassa ollut Hannu Tuominen osti perinteisten rakettien lisäksi muutaman paketin roomalaisia kynttilöitä. Hän kertoo, että ilotulitteiden kanssa ei ole vielä koskaan käynyt vahinkoa.
– Sen sijaan sellaisia läheltä piti tilanteita on ollut, Tuominen myöntää. Joskus raketti onkin siinä lähtövaiheessa kaatunut ja suhkaissut taivaalle aika läheltä.
Ilotulitteiden myynti alkoi perinteisesti heti joulun jälkeen. Sen sijaan rakettien ampuminen on sallittua vasta uudenvuoden aattona iltakuudesta aamukahteen.