Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Arsenalin vuosi alkoi surkeasti - Valioliigan komeetta ojensi

Valioliigakauden yllätysjoukkue Southampton näytti kaapin paikan Arsenalille, joka sortui ottelussa raskaisiin ja isoihin puolustusvirheisiin.

Arsenalin manageri Arsène Wenger levittelee käsiään kentän laidalla.
Kuva: EPA / Andy Rain
Timo Uusitalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Arsenal oli selvä altavastaaja ensimmäisellä puoliajalla vierasottelussa Southamptonia vastaan.

Southamptonin italialaispelaaja Graziano Pelle hukkasi seitsemännellä minuutilla avopaikan. Pehmeä pusku maalin edestä ei tuottanut vielä tulosta raitapaidoille.

Reilu puolen tunnin jälkeen Southamptonin Sadio Mane osui kolmannessa perättäisessä ottelussaan.

Arsenalin Per Mertesacker hidasteli puolustustehtävissä, ja maalivahti Wojciech Szczesny lähti ihmeellisesti seikkailemaan kohti rangaistualueen kulmausta. Mane nosti pallon kierteisenä pienestä kulmasta suoraan Arsenalin rysään.

Ensimmäisen puoliskon lopulla Szczesny pelasti Arsenalin toiselta takasiskulta näyttävällä jalkatorjunnallaan. Southamaptonin James Ward-Prowsella haroi hiuksiaan tuhlattuaan huippupaikan.

Vajaan tunnin kohdalla nähtiin kamppailun ratkaiseva pariminuuttinen.

Ensin kotijoukkueen molari Fraser Forsterin paraatipelastus nurmenpinnasta vesitti vieraiden Alexis Sanchezin tasoitusaikeet, ja heti perään Dusan Tadic täräytti 2-0-maalin Mathieu Debuchyn ja antisankari Szczesnyn sähellyksien seurauksena.  

Mestarien liigapaikkaa tähyävällä Southamptonilla oli jatkossa paikat useampaankin täysosumaan, eikä Arsenalin kirivaiheesta ollut tietoakaan.

Suosittelemme