Vaikka KalPa on keikkunut koko kuluneen liigakauden sarjan kärkisijoilla, on Niiralan montun fanikatsomossa ollut jopa hiljaista. Faniryhmä Musta Verkosto organisoitui loppuvuodesta uudelleen ja käynnisti projektin "Uusi alku". Lähtö oli vähintäänkin lentävä. JYP-ottelussa viime perjantaina fanikatsomo oli viimeistä sijaa myöden täynnä.
- JYP-peli (2.1.) oli hyvä näyttö. Sellaista fiilistä ei ole hallissa ollut sitten viime pleijareiden. Viime ottelu HPK:ta vastaan näytti, että meininki jatkui samalla tavalla, iloitsi Mustan Verkoston tuore puheenjohtaja Kimmo Åländer.
Syitä fanikatsomon hiljenemiseen pitää hakea hieman kauempaa. Viime kausi oli jumbosijalle jääneelle KalPalle ja varsinkin faneille rankka. Nähtiinpä aivan ennen kuulumaton reaktio fanikatsomossa marraskuussa 2013, että Kuopiossa fanikatsomo käänsi selkänsä kentälle protestina heikoille peliesityksille. Parhaiden pelaajien kauppaaminen talvella vei fanikatsomossa jo pahasti "herneen nenään". Tulos näkyi koko tämän kauden.
- Syksy oli vaikea. Varmaan oltiin vielä viime kauden apaattisissa tunnelmissa, pohti Åländer.
- Joukkue on parantanut tälle kaudelle mahtavasti eli seura vastasi huutoon, fanit siihen eivät vielä ehtineet.
- Jotain piti tehdä, kuvailee Åländer loppuvuoden tapahtumia Mustassa Verkostossa. Faniryhmä organisoi johtoportaansa uudelleen ja lähti hakemaan uutta nousua.
Ålanderin mukaan organisaation uudet jäsenet toivat myös roppakaupalla osaamista mukanaan. Yhteisöllisyyttä KalPa-fanien keskuudessa halutaan viedä uudelle tasolle.
- Tuli kavereita, jotka hallitsevat kuvankäsittelyn ja sosiaalisen median. Musta Verkosto tuli myös Twitteriin, Intagramiin ja Facebookiin entistä aktiivisemmin. Meillä on nyt hyvä tekemisen meininki.
Mukaan fanikatsomoon on tullut myös "capo", joka megafonin avustuksella
käskyttää faneja ja huutoja.
KalPan joukkueeseen on faneilla täysi luotto.-Ei huonolla joukkueella olla tässä vaiheessa sijalla kolme. Luotan
joukkueeseen, sanoi Ålander.
Lisää faniporukoita
Musta Verkosto on KalPan faniryhmistä suurin ja näkyvin. Muitakin on. Esimerkiksi eteläisessä Suomessa toimii Susiklubi. Uuttakin on tulossa.-Uusi faniporukka on tietojeni mukaan tulossa touhuun mukaan Kuopiossa, mikä on mielestäni hieno juttu. Kaikki kannatus on postitiivistä.Ålanderin tietojen mukaan ryhmän nimi olisi Veljmiehet.
- Heitänkin haasteen uuden faniryhmän vetäjälle, että jospa saisimme samanlaisen hallin nurkasta nurkkaan huudon kuin oli viimeksi KalPan A-junioreiden ollessa finaaleissa. Silloin toinen puoli hallista huusi ja toinen vastasi, sanoi Ålander.
- Toivottavasti Veljmiehiä haaste kiinnostaa.
Kari Salmela