Hyppää sisältöön

Talvisalamat yllättivät lumisateessa

Ikaalisissa nähtiin tiistaiaamuna kahdeksan aikaan salaman kaltaisia valoilmiöitä. Ilmatieteen laitoksen mukaan lumisadealueisiin liittyviä ukkosia havaitaan silloin tällöin.

Pohjoisella Pirkanmaalla salamoi tiistaiaamuna. Yleisöhavainnon mukaan Kyrösjärven länsipuolella eli lähinnä Ikaalisten alueella nähtiin aamukahdeksan tienoilla salaman kaltaisia valoilmiöitä.

– Joka talvi näitä niin sanottuja lumipyrysalamia kyllä esiintyy. Havaintoja tulee yleisöltä, lisäksi joissakin tapauksissa paikannuslaite havaitsee salaman, kertoo ukkosiin erikoistunut tutkija Antti Mäkelä Ilmatieteen laitokselta.

Kaikkia talvisalamoita automaatti ei kuitenkaan kirjaa. Antti Mäkelän mukaan lumisade ilmeisesti häiritsee laitteistoa jollakin tavalla. Tiistaiaamun leimahduksistakaan ei jäänyt järjestelmään merkkejä.

Norjan rannikolla talvisalamoita kuitenkin on usein ja niitä näkyi laitteissa tiistainakin, joten epäkunnosta ei ole kysymys.

Aiemmin kuluvana talvena on ukkosta havaittu ainakin joulukuussa.

Talviukkonen on kesäiseen verrattuna heikko

Tyypillistä on, että talvinen salama iskee johonkin korkeaan kohteesen. Esimerkiksi Lahden Tiirismaan tv-masto sai ilmeisesti joulun paikkeilla kelpo tällin.

Salaman syntytapa on kuitenkin sama kuin kesällä.

– Talvisiinkin kuuropilviin kertyy sähköä huomattavia määriä. Mutta oikeastaan aika harvoin niin paljon, että läpilyönti – siis salama – tapahtuu ihan noin vain. Hyvin usein tarvitaan jokin liipaiseva tekijä, esimerkiksi juuri korkea masto, Antti Mäkelä kertoo.

Melko usein tulee myös virhehavaintoja lumisadeukkosista. Sähköstä on silloinkin kyse:

– Jos esimerkiksi puita tai oksia kaatuu sähkölinjoille, voi tulla läpilyönti ilmajohdosta. Valokaari voi erehdyttävästi näyttää salamalta. Ero on siinä, että ei kuulu jyrinää.

Eli jos välähdyksen lisäksi kuuluu jyrähdys, voidaan olla varmoja, että kyseessä on aito ukkonen.

Suosittelemme sinulle