Pankit kehittävät palvelujaan yhä enemmän verkkoon. Pankkitunnistautuminen mahdollistaa jo nyt esimerkiksi asuntolainaneuvottelut kotoa käsin. Tietyin edellytyksin lainan saa jopa tililleen kotisohvalta käsin.
Danske Pankin Kajaanin konttorin johtaja Jari Kanasen mukaan edellytyksenä on se, että asiakkaan vakuudet ovat riittävät.
– Eli jos vakuus ei vaihdu, ei pankissa tarvitse fyysisesti käydä. Esimerkiksi asunnon vaihdon yhteydessä vakuuden kohde vaihtuu, jolloin asia on kuitenkin käytävä pankissa järjestelemässä. Ostettavan asunnon tiedot sen sijaan asiakas saa lähetettyä turvallisesti verkkoviestinä.
Vakuutta asunnosta vapautuu sitä mukaa kuin asuntoa maksetaan.
– Silloin jatkolainaa saa pankissa käymättä esimerkiksi remontteihin tai autoon.
Danske aloitti etäneuvottelut pari vuotta sitten. Asiakas tunnistetaan ensin pankkitunnusten avulla, mutta neuvottelun alkupuolella tehdään lisätarkistuksia.
– Alkuvaiheessa varmistetaan vielä, että siellä toisessa päässä on se henkilö, jonka kanssa on tarkoitus keskustella. Keskustelua käytäessä asiakas voi toki käyttää apuna jotain läheistä hänen omalla luvallaan.
Etäneuvottelujen osuus on Danskessa noussut lyhyessä ajassa noin 40 prosenttiin kaikista neuvotteluista, sanoo Kananen.
Eli jos vakuus ei vaihdu, ei pankissa tarvitse fyysisesti käydä.
Jari Kananen
– Varatuista tapaamisista noin neljäsosa tehdään verkkotapaamisina ja 15 prosenttia puhelimen kautta, eli etäneuvotteluja on noin 40 prosenttia. Lainapuolella se noudattelee samaa suuruusluokkaa.
Kaikissa neuvotteluissa ei päästä loppuun saakka pankin ovea narauttamatta. Joskus kaukanakin oleva pankin neuvottelija voi todeta, että jokin yksityiskohta joko asiakkaan asioissa tai kaupan kohteessa vaatii käyntiä paikallisessa konttorissa.
– Mutta verkkokeskustelussa käydään asiat läpi ja tehdään kartoitus asiakkaan tilanteesta. Jos siinä saadaan riittävät tiedot, pystytään antamaan lainatarjous. Paljon ratkaisee se, kuinka hyvät tiedot on käytettävissä.
Verkkolainan voi perua
Kokonaan verkon välityksellä tehtyihin lainoihin sovelletaan kuluttajansuojalain etämyynnin määräyksiä, sanoo Danske Pankin Kajaanin konttorin johtaja Jari Kananen.
– Jos koko tapahtuma, myös sopimukset, tehdään verkossa, erilaiset etämyyntiin liittyvät määräykset astuvat voimaan ja niitä noudatetaan. Asiakkaalle toimitetaan ne asiakirjat, joita etämyynnistä tulee antaa. Toisaalta, jos asiakas käy kerrankin pankissa, silloin se ei ole etämyyntiä.
Etämyynnillä tehdyn kaupan voi perua 14 vuorokauden kuluessa, vaikka kyseessä olisi asuntolaina. Kuluja perumisesta tulee, mikäli rahat ovat siirtyneet jo asiakkaan tilille.
– Laina on kasvanut korkoa sinä aikana – tuotteesta riippuen kustannuksissa on eroja eri tuotteiden välillä, sanoo Kananen.
Osa pankeista panttaa vielä
Osa pankeista haluaa vielä nähdä asiakkaan ennen lainapäätöstä. Esimerkiksi Kainuun Osuuspankista myyntipäällikkö Päivi Luttinen kertoo, että myös pelkästään verkon kautta asioiminen on työn alla.
– Asia on valmistelussa, mutta sitä ei olla vielä tuomassa valikoimiin, eikä tarkka ajankohta ole vielä tiedossa. Tällä hetkellä kaiken muun voi tehdä verkon tai puhelimen kautta, mutta allekirjoitus on käytävä tekemässä pankissa. Eli vähintään yhden kerran pankissa on lainan saadakseen käytävä.
Mielestäni on tärkeää, että elämän suurinta hankintaa tehtäessä pankki ja asiakas tuntevat toisensa hyvin.
Matti Mentilä
Opintolainoissa tilanne on toinen. Luttinen kertoo, että lainan hakeminen hoituu kokonaan sähköisesti.
– 99 prosenttia lainoista myönnetään ilman asiakkaan käyntiä. KELA toimittaa takauksen sähköisesti, asiakas hakee lainaa sähköisesti, ja päätös toimitetaan sähköisesti.
Säätöpankki Optian Kajaanin konttorin johtaja Matti Mentilä ei lämpene puhtaalle verkkoasioinnille.
– Olen sen verran vanhanaikainen näissä asioissa. Mielestäni on tärkeää, että elämän suurinta hankintaa tehtäessä pankki ja asiakas tuntevat toisensa hyvin.
Verkko on Mentilän mukaan hyvä apuväline, joka nopeuttaa lainapäätösten valmistelua.
– Mutta aina jutellaan kasvotusten, kyseessä on sen verran iso hankinta. Se on sekä asiakkaan että pankin etu. Myös asiakkaalle tulee kokemus, millaisten ihmisten kanssa on tekemisissä. Syntyy käsitys pankkisuhteesta, kenen kanssa on tekemisissä myös vaikeina aikoina, jos asiat eivät mene niin kuin suunniteltiin.