– Olen huolissani siitä, että kynään tarttumisen kynnys kasvaa. Käsiala on pala persoonallisuutta, Suomen Kalligrafiayhdistyksen puheenjohtaja Teija Tiilimäki sanoo.
Tiilimäki kannustaa ottamaan kynän käteen ja opettelemaan kaunokirjoituksen taitoja. Nykyinen tyyppikirjoitus saa häneltä tylyn tuomion.
– Kirjaimia liitetään mielivaltaisesti toisiinsa, sekä kirjoitustapa on hyvin töksähteleväistä ja hidasta.
1930-luvulla Toivo Salervon kehittämää kaunokirjoitusmallia Tiilimäki kehuu puolestaan helpoksi oppia, selkeästi luettavaksi sekä nopeaksi kirjoittaa.
Allekirjoituskin jäämässä jyrän alle
Käsin kirjoituksen lisäksi allekirjoituksen tarve on hiipumassa. Myös Kalligrafiayhdistyksessä on huomattu asia.
– Keskustelua on käyty, mutta en itse jaa suoranaisesti huolta siitä. Kirjoittamista ja kirjaimia rakastavat kyllä muokkaavat kyllä oman allekirjoituksensa oman persoonansa näköiseksi, puheenjohtaja Teija Tiilimäki sanoo.
Moni varmasti ajattelee, että kun sitä allekirjoitustakaan ei tarvitse enää tehdä käsin, niin mihin sitä käsinkirjoittamista enää sitten tarvitaan.
Teija Tiilimäki
Allekirjoitus ei yleensä kerro ihmisen omasta käsialasta mitään. Tiilimäki huomauttaakin, että kirjoitettu käsiala ja allekirjoitus ovat kaksi eri asiaa. Tiilimäen mukaan grafologitkaan eivät halua lähteä tekemään allekirjoituksesta luonneanalyysia, koska allekirjoitus on muokattavissa enemmän kuin kirjoitettu käsiala.
– Moni varmasti ajattelee, että kun sitä allekirjoitustakaan ei tarvitse enää tehdä käsin, niin mihin sitä käsin kirjoittamista enää sitten tarvitaan. Että koneesta vaan helposti tekstiä, niin hyvä tulee.
Tulevaisuus on haaste
Tulevaisuus on käsin kirjoittamisen osalta vaarantumassa koneella kirjoittamisen lisääntyessä. Suomen Kalligrafiayhdistyksen puheenjohtaja Teija Tiilimäki katsoo rohkeasti tulevaisuutta kohti.
– Voimme ottaa tämän haasteena, ja lähteä korostamaan leikillisesti käsin kirjoittamista todellisen sivistyksen mittarina, Tiilimäki veistelee.
Kalligrafiayhdistyksessä on tärkeää ylläpitää käsin kirjoittamisen taitoa, vaikka yleisessä käytössä se väheneekin.