Lyhytkin lenkki koiran kanssa lumisilla kaduilla voi muuttua hankalaksi, jos lemmikin tassut täyttyvät joka askeleella kasvavista lumipalloista. Asiantuntijoiden mukaan lumipallot ovat varsin tyypillinen ongelma.
– Se on koiralle ikävää. Kun paakku jää jalkapohjaan, se suurenee ja varpaat leviävät. Kun koira yrittää poistaa paakkuja itse repimällä ja nuolemalla, lunta tarttuu vielä enemmän, eläintenhoidon opettaja Jaana Roihu Koulutuskeskus Salpauksesta sanoo.
Lumen kertymiseen vaikuttaa moni asia. Ensinnäkin koiran karvanlaadulla on merkitystä: liukkaaseen, karkeaan tai lyhyeen karvaan lumi ei tartu kovin helposti, kun taas villamaiseen turkkiin lunta kertyy.
– Suurin haitta on mekaaninen. Lumipallo haittaa koiran kävelyä, mutta voi myös ärsyttää ihoa. Jos katuja suolataan, iho voi ärtyä vielä helpommin, sanoo myös klinikkaeläinlääkäri Jukka Kuusisto.
Tyypillisesti lunta kertyy etenkin koiran tassuihin ja varpaanväleihin. Pitkäkarvaisilla koirilla lumipalloja voi ilmestyä hangessa kahlatessa myös kainaloihin, vatsan alle ja muualle turkkiin.
Lyhennä tassukarvoja
Lumen paakkuuntumista tassuihin voi yrittää vähentää. Asiantuntijat suosittelevat ensimmäiseksi lyhentämään tassukarvoja.
Jos koiran varpaiden välistä rehottaa pitkiä karvatupsuja, lumi takertuu niihin helposti.
Lyhyt karva ei kerää lunta niin herkästi kuin pitkä, mutta antaa myös suojaa.
Jukka Kuusisto
– Ei koiraa palele, jos karvat leikkaa lyhyeksi. Ihan paljaaksi ihoa ei kuitenkaan kannata vetää. Lyhyt karva ei kerää lunta niin herkästi kuin pitkä, mutta antaa myös suojaa. Jos kaduilla on esimerkiksi paljon sepeliä, paljas iho ärtyy enemmän, Kuusisto opastaa.
– On myös tärkeää, että tassu saa ilmaa. Sekin voi aiheuttaa ongelmia, jos varpaanvälit ovat pitkän turkin vuoksi kosteat ja hautuvat, perustelee tassukarvojen lyhentämistä klinikkaeläinhoitajaksi opiskeleva Lotta Saastamoinen Päijät-Hämeen eläinlääkäriasemalta.
Jos tassuihin kuitenkin kertyy lenkkeillessä lunta, omistajan kannattaa sulatella sitä jo ulkona varovasti pois. Väkisin lumipalloja ei pidä repiä irti, sillä lumen mukana voi lähteä myös karvaa, mikä taas ärsyttää ihoa.
Tassut kovilla myös loskakelillä
Tassuvaivojen vuoksi koiria tuodaan myös eläinlääkäriasemille. Apua haetaan etenkin ihotulehduksiin.
Kun koira yrittää poistaa paakkuja itse repimällä ja nuolemalla, lunta tarttuu vielä enemmän.
Jaana Roihu
– Lumipaakut eivät ehkä ole suurin ongelma vaan kura- ja loskakelit. Silloin eläinlääkäriin tuodaan koiria, joiden tassujen iho on tulehtunut, Saastamoinen sanoo.
Keuruun eläinklinikalla työskentelevä Jukka Kuusisto pitää koirien suurimpana talvikeleihin liittyvänä ongelmana tiesuolan aiheuttamaa ärsytystä.
– Se kuivattaa, ärsyttää ja kirveltää tassun pohjaa.
Tossuistakin voi olla apua
Klinikkaeläinlääkärin mukaan tassuvahat ovat oiva apu estämään tassujen ärtymistä talvella. Koirille on saatavilla myös erilaisia rasvoja ja suihkutteita, joiden luvataan esimerkiksi vähentävän lumen tarttumista.
Lumipaakut eivät ehkä ole suurin ongelma vaan kura- ja loskakelit.
Lotta Saastamoinen
– Puhutaan, että ne estäisivät lumen tarttumista, koska liukkaaseen karvaan ei tartu niin herkästi, mutta karvan pituus on isompi tekijä. Suosittelen ennemmin vahaa, joka suojaa tassuja suolalta ja mekaaniselta rasitukselta, Kuusisto sanoo.
Hänen mukaansa myös tossut ovat herkkäjalkaiselle koiralle vaihtoehto.
Eläintenhoidon opettajan mukaan lemmikki kyllä tottuu tossuihin.
– Minulla oli aikoinaan kääpiökoira, jolle askartelin itse huopatossut. Yhtenä pakkasaamuna yksi tossu putosi hankeen, eikä koira suostunut kävelemään kuin pari metriä, kunnes se alkoi huutaa. Laitoin tossun jalkaan, ja vasta sitten se suostui jatkamaan matkaan, Jaana Roihu naurahtaa.