Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Guantanamosta tullut jemeniläinen haluaa jäädä Viroon

Viron hallitus päätti syksyllä, että maa ottaa vastaan yhden Yhdysvaltain vapauttamista entisistä terroriepäillyistä. Virossa hänelle tarjotaan mahdollisuus myös uuden asuinmaansa kielen oppimiseen kotouttamisen nopeuttamiseksi.

Anniina Wallius
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain vankileiriltä Guantanomosta vapautettu jemeniläinen on saapunut Viroon, vahvistavat Viron viranomaiset. Heidän mukaansa mies haluaa jäädä Viroon ja on hakenut ensi vaiheessa turvapaikkaa.

Yhdysvallat vapautti tällä viikolla Guantanamosta kaikkiaan viisi jemeniläistä, jotka oli pidätetty Pakistanissa epäiltyinä al-Qaida-terroristiverkoston jäsenyydestä. Miehistä neljä lähetettiin Omaniin. Kotimaahansa he eivät voineet palata epävakaan tilanteen takia.

Viron hallitus päätti syksyllä, että maahan voidaan ottaa yksi entinen Guantanamon vanki. 31-vuotias jemeniläismies, joka ehti viettää Guantanamossa 12 vuotta,  oli halukas tulemaan Viroon, kertoo Viron yleisradioyhtiö ERR.

Miehen turvapaikkalupa-anomukseen vastataan puolen vuoden sisällä. Jos hänelle myönnetään turvapaikka, se tarkoittaa kolmen vuoden oleskelulupaa, tukea itsenäiseen asumiseen ja elämiseen ja myös muun muassa mahdollisuutta saada opetusta viron kielessä.

Viime kädessä tavoitteena on miehen kotouttaminen virolaiseen yhteiskuntaan. 

Suosittelemme