Ylimääräistä läskiä on jo enemmän kuin joka kolmannella koiralla tai kissalla, mutta ei aamu-tv:n tämänkertaisella vieraalla. Sulavalinjainen tanskandoggi Sumo, 2,5-v., seisoo rauhallisesti valojen ja kameroiden edessä.
Royal Caninin asiantuntijaeläinlääkäri Henna Söderholm näyttää Sulon kanssa kuinka koiran vartaloa tutkimalla voi huomata alkavan lihomisen. Normaalipainoisella koiralla kylkiluut tuntuvat rasvakerroksen alta kevyellä painalluksella ja vatsalinja on nouseva. Lisäksi koiran vyötäröllä tuntuu kapeneva kohta lonkan edessä.
– Lemmikin painoa voi arvioida tietysti punnitsemalla, mutta ihannepainoa on vaikea määritellä rotu- ja yksilökohtaisten erojen vuoksi, asiantuntijaeläinlääkäri Henna Söderholm sanoo.
Eläinlääkäreille tehdyn kyselyn mukaan yli kolmasosa lemmikeistä on ylipainoisia. Painoa kertyy helpoimmin keski-ikäisille ja ikääntyville eläimille.
Syitä lemmikin lihomiseen ei tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa, peiliin vilkaisu riittää. Lemmikille annetaan turhan paljon herkkuja ja liian vähän liikuntaa. Söderholmin mukaan kannattaa tarkkailla kuinka paljon makupaloja annetaan normaalin ruuan päälle. Hänen mukaansa ruuanvalmistajien annostaulukot on tarkoin laskettuja. Ruuan kalorimäärää kannattaa kuitenkin tarkkailla.
Varsinkin koiria koulutetaan palkitsemalla niitä namuilla. Usein se on toimiva keino eikä siitä tarvitse luopua – kunhan vähentää samalla muuta energian saantia.
– Sitten on tietysti palkitseminen leluilla, leikkimisellä ja muulla aktiviteetillä, Söderholm neuvoo.
Lemmikin paino nousee yleensä sterilisaation jälkeen, sekä koirilla että kissoilla, koska se saattaa vaikuttaa ruokahalun säätelyyn ja aktiivisuuteen. Jälkivaivoina voi tulla myös hormonaalisia häiriöitä, jotka vaikuttavat painoon.
Seurauksena terveysongelmia
Läskin mukana seuraa monenlaisia terveysongelmia. Yleisimpiä ovat nivelvaivat, polven ristisidevauriot, iho-ongelmat ja hengityselinsairaudet.
– Voisi sanoa että ylipaino on lievä krooninen tulehdustila siellä elimistössä, Söderholm kertoo.
Ylipainon seurauksena omistaja ja lemmikki voivat kärsiä samasta ongelmasta, diabeteksestä. Varsinkin kissoilla se on yleinen vaiva.