Saksassa Dresdenissä on aloitettu tutkinta eritrealaisen maahanmuuttajan kuolemasta. 20-vuotias mies katosi kauppamatkalla maanantaina, ja hänen verinen ruumiinsa löytyi seuraavana aamuna.
Poliisi sanoi aluksi, ettei asiassa ollut syytä epäillä rikosta, mutta kun sosiaalisessa mediassa ja tiedotusvälineissä alkoi levitä kysymyksiä tutkimattomuuspäätöksen nopeudesta, poliisi muutti mielensä.
Poliisin edustajan mukaan ruumiin ulkoisista merkeistä ei ole pääteltävissä, mitä Khaled Idris Bahraylle tapahtui. Koska epäilylle väkivaltaisesta kuolemasta on riittävästi perusteita, tutkinta aloitetaan, poliisista sanottiin. Die Süddeutsche Zeitung -lehden mukaan ruumiissa on puukonhaavoja.
Sosiaalisessa mediassa islamilaisen Bahrayn kuolema on yhdistetty muslimien maahanmuuttoa vastustavaan liikkeeseen. Dresdenissä maanantaisin järjestettyyn niin sanottuun Pegida-marssiin osallistui tällä viikolla 25 000 mielenosoittajaa. Joukossa oli myös uusnatseja.
Saksassa asuu 35 000 eritrealaista. Bahray ja hänen viisi niin ikään eritrealaista asuintoveriaan tulivat Saksaan viime vuonna. Miehet kertovat pelänneensä poistua asunnostaan maanantai-iltaisin, koska heille oli huudeltu uhkauksia.
Sadat ihmiset osallistuivat Bahrayn muistoksi kynttiläkulkueeseen Dresdenin keskustassa keskiviikkoiltana.