Vientiteollisuuden liitot toivovat, että uusi eduskunta ja hallitus tekevät Suomen kilpailukykyä parantavia päätöksiä. Teollisuuden kilpailukyky luo uusia investointeja, liiketoimia ja työtä, liitot toteavat.
Kokonaisuudessaan teollisuus työllistää Suomessa suoraan ja välillisesti lähes miljoona ihmistä.
Vientiteollisuuden liitot sanovat, että teollisuus tarvitsee vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön. Liitot sanovat, että on tärkeää, ettei teollisuudelle tulee lisää kustannuksia ja että sääntelyä puretaan.
Lisäksi liitot muun muassa toivovat, että koulutukseen kiinnitettäisiin huomiota, jotta se vastaisi entistä paremmin teollisuuden ja muun elinkeinoelämän tarpeita. Suomalaisyritysten toimintaympäristön pitäisi myös olla sellainen, että yritysten kannattaa työllistää Suomessa.
Vientialojen toiveita tulevaan hallitusohjelmaan esittivät maanantaina niin työtekijä- kuin työantajaliitot. Mukana olivat Kemianteollisuus, Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus sekä Ammattiliitto Pro, Metallityöväen Liitto, Paperiliitto, TEAM Teollisuusalojen Ammattiliitto ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN.