Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä on tavoitteena, että sosiaalisen luototuksen myöntäminen päästäisiin aloittamaan maaliskuussa. Ennen sitä sote-hallituksen on muun muassa vahvistettava luototuksen myöntämisen kriteerit.
Sosiaalinen luototus on palvelu, jolla voidaan edistää taloudesta selviytymistä. Luottoa voidaan myöntää esimerkiksi velkakierteen katkaisemiseksi, opiskelun turvaamiseksi, terveydenhuoltokuluihin tai kodin hankintoihin enintään 5000 euroa.
– Sosiaalinen luototus on käynnistynyt kansallisesti hitaasti. Arvelen sen johtuvan siitä, että yksittäisen kunnan on vaikea käynnistää toimintaa ja löytää siihen pääomaa. Se on hyvä muistaa, ettemme kilpaile pankkien tai pikavippien kanssa, sanoo perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen.
Hänen mukaansa kyseessä on palvelu, mistä tiedetään varsin vähän. Sosiaalinen luototus on ollut toistaiseksi käytössä pääasiassa isoissa kaupungeissa Suomessa. Kokemukset ovat olleet hyviä, siellä missä luototus on ollut käytössä.
Se on hyvä muistaa, ettemme kilpaile pankkien tai pikavippien kanssa.
Matti Heikkinen
Kainuussa sote-kuntayhtymä on varannut sosiaaliseen luototukseen tälle vuodelle 50 000 euroa.
– Iso tavoite on, että koko summa saadaan tänä vuonna liikkeelle, niin siitä on eniten hyötyä, sanoo Matti Heikkinen.
Takuusäätiö mahdollisesti laajentaa toimintaansa
Kajaani ja Paltamo ovat myös kuuluneet Takuusäätiön kokeiluun, joka on viime vuoden alusta markkinoinut maksimissaan 2 000 euron lainoja pienellä korolla. Takuusäätiö on toiminut lisäksi Seinäjoella ja Tampereella.
– Takuusäätiö ei häviä minnekään, vaikka Kainuun sote käynnistää sosiaalisen luototuksen. Ennakkotietojen mukaan myös Takuusäätiö on laajenemassa tämän hetkisten paikkakuntien ympärille, kertoo Matti Heikkinen.
Kainuun soten sosiaalisesta luototuksesta saa jatkossa tietoa sosiaalitoimistoista ja talous- ja velkaneuvonnasta. Ohjeet tulevat myöhemmin myös nettiin.