Hyppää sisältöön

Norjalaispankille isot tappiot Venäjältä

Pohjois-Norjan säästöpankki SpareBank1 Nord-Norge kirjaa mittavan luottotappion Venäjälle tehdyistä sijoituksista. Syynä on Venäjän talous- ja pankkikriisi.

Kuva: Yle

Norjalaispankki tekee viime vuodelta (2014) 300 miljoonan kruunun eli 35 miljoonan euron luottotappiovarauksen Venäjän sijoituksista. Kaikkiaan tappiot Venäjällä voivat myöhemmin nousta yli 70 miljoonaan euroon.

Pohjois-Norjan Säästöpankki antoi tappioista tulosvaroituksen Oslon pörssissä viime perjantaina.  Pankki on ilmoituksensa mukaan pyrkinyt eroon Venäjän vastuista vuodesta 2013 alkaen. Pankki meni Venäjän markkinoille vuonna 2008 tavoitteena osallistua pohjoisnorjalaisten yritysten investointeihin Murmanskin ja Pietarin alueelle.

Asiasta kertovat Norjan yleisradio NRK (siirryt toiseen palveluun) ja uutissivusto BarentsObserver (siirryt toiseen palveluun). SpareBank1 Nord-Norge:n tiedote aiheesta (siirryt toiseen palveluun).

Suosittelemme sinulle