Suomessa nuorten kuolemista joka kolmas johtuu itsemurhasta. Nuorten itsemurhakuolleisuus on varsin korkeaa Euroopaan muihin maihin nähden.
Psykologi Virpi Tuisku tutki kahdeksan vuoden ajan nuoria, jotka kärsivät vakavasta masennuksesta. Heistä joka kolmas oli vahingoittanut itseään ilman itsemurhatarkoitusta.
– Yleisin tapa vahingoittaa itseään on ihon viiltely. Nuori viiltää itseään, koska kokee olevansa ristiriitaisessa ja vaikeassa tunnetilassa, jota hänen on vaikea kestää. Viiltämisen tarkoitus on helpottaa oloa hetkeksi, kertoo Virpi Tuisku.
Teko jää piiloon
Itsensä vahingoittaminen alkaa yleensä 13-15 -vuotiaana eli varhaisnuoruudessa. Kynnys viiltelyyn on tutkijan mukaan matalampi kuin itsemurhan yrittämiseen, johon viiltely kuitenkin usein johtaa.
Tutkijan mukaan itsensä vahingoittamiseen on suhtauduttava yhtä vakavasti kuin itsemurhan yritykseen. Nuori itse ei välttämättä yhteyttä näe.
Nuori viiltää itseään, koska kokee olevansa ristiriitaisessa ja vaikeassa tunnetilassa, jota hänen on vaikea kestää.
Virpi Tuisku
– Jos nuorelta kysytään, onko hän aikonut tappaa itsensä tai onko hänellä ollut itsemurha-ajatuksia, niin tällainen nuori joka on vahingoittanut itseään, todennäköisesti vastaa että ei ole. Tällöin häntä ei pidetä itsetuhoisena ja se, että hän viiltää ja vahingoittaa itseään, jää piiloon, Virpi Kuisma toteaa.
Tukea tarvitaan
Virpi Tuiskun väitöskirja liittyy psykologian alaan ja se tarkastetaan Tampereen yliopistossa. Tutkimus on osa laajempaa Nuorten Depressio -tutkimusta, joka on tehty yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa.
Tutkimuksessa huomattiin, että käynnit psykiatrisella poliklinikalla vähensivät selvästi itsensä vahingoittamista. Sama koski itsemurha-ajatuksia tai niiden yrityksiä.
– Nuoren pahan olon hoitaminen voi olla pitkä prosessi, mutta on todella tärkeää ettei se veisi häntä ja tätä itsetuhoisuutta vakavampaa suuntaan, Virpi Tuisku painottaa.