Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Uusi laki siirtäisi poliisin tehtäviä yksityisille turvafirmoille – putkiakin valvoisivat poliisin ohella vartijat

Poliisille halutaan antaa mahdollisuus esimerkiksi palkata putkiin yksityisiä vartijoita. Jos uusi laki toteutuu, vartijoiden ja järjestyksenvalvojien töitä syynätään jatkossa nykyistä tarkemmin. Turvallisuusalan yrittäjä pitää liiketoiminnan laajenemista ja samalla tiukentuvaa valvontaa hyvänä.

Kuva: Yle
Heikki Kiseleff
Avaa Yle-sovelluksessa

Eduskunnan hallintovaliokunnan pohdittavana oleva lakiesitys tuo poliisille mahdollisuuden palkata putkaa valvomaan yksityisiä vartijoita.

Sisäministeriön poliisiosaston lainsäädätöneuvos Timo Kerttula ei näe ongelmaa siinä, että viranomaistehtäviä siirretään tässä tapauksessa yksityisten yritysten hoidettaviksi.

– Yksityisen putkavalvonnan on oltava aina tilapäistä. Syynä on oltava joko putkan sijainti tai säilytettävien henkilöiden suuri määrä.

Yksin vartija ei saisi putkaa valvoa. Viranomaisten pitäisi aina varmistaa putkavalvonta. Paikalla on siis oltava yksityisen vartijan lisäksi myös vähintään yksi poliisi.

Lakiesityksessä annetaan mahdollisuus myös etävalvontaan.

– Paikalla olisi yksityinen vartija, jonka lisäksi poliisilla on putkassa kameravalvonta, Kerttula sanoo.

Turvallisuusyrittäjä: Tehtäviä voi hyvin siirtää yksityisille

Lahtelaisen turvallisuuspalveluja tarjoavan Total Secin toimitusjohtaja Hannu Vappula näkee yksityisessä putkavalvonnassa pienen lisätienestin turvallisuusalan yrityksille – erityisesti syrjäseuduilla.

Yksityisen putkavalvonnan on oltava aina tilapäistä.

Timo Kerttula

– Tämän tason tehtäviä voidaan siirtää yksityiselle puolelle hyvin, jos vaihtoehto on, että putkat ovat valvomatta, Vappula sanoo.

– Poliisipartiolle saattaa tulla satojen kilometrien siirtoajo sen takia, että kiinni otettu henkilö pitää viedä putkaan. Näin saadaan tämä poliisipartio kentälle suorittamaan näkyviä valvontatehtäviä, hän lisää.

Säädökset vartijoista ja järjestyksenvalvojista yhteen lakiin

Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien työtä säädellään vielä nykyisellään monella erilaisella lailla. Sisäministeriössä valmisteltu lakiesitys yksityisistä turvallisuuspalveluista kerää alaa koskevan hajanaisen säätelyn yhden lain alle.

Sisäministeriön poliisiosaston lainsäädäntöneuvos Timo Kerttulan mukaan osa turvallisuuspalveluita halutaan nyt luvanvaraiseksi. Esimerkiksi festivaalien järjestyksenvalvontapalvelut pysyisivät jatkossakin nykyiseen tapaan elinkeinoluvasta vapaana, kun taas ravintoloiden järjestyksenvalvonta muuttuu luvalliseksi.

Tämän tason tehtäviä voidaan siirtää yksityiselle puolelle hyvin, jos vaihtoehto on, että putkat ovat valvomatta.

Hannu Vappula

Jos järjestyksenvalvontaa tarjoava yritys myy esimerkiksi myös vartijapalveluita, lupa tarvitaan. Toteutuessaan lakiesitys tekisi myös monet turvasuojatehtävät, kuten lukitus- ja murtohälytinjärjestelmien asennuksen, elinkeinoluvan varaisiksi.

Total Secin toimitusjohtaja Hannu Vappula pitää kehitystä hyvänä. Lisääntyvä viranomaisvalvonta saisi alan yritykset panostamaan ammattitaidon kehittämiseen.

– Hommat pitää yksinkertaisesti vain tehdä hyvin, ei rimaa hipoen, Vappula sanoo.

Juttua muokattu 4.2.2015 kello 16.13. Tarkennettu kohtaa luvanvaraisiksi kaavailluista palveluista.

Suosittelemme sinulle