Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

"Keskiolut pois kaupoista - älyllisyys takaisin politiikkaan"

Kansanedustajat Inkeri Kerola (Kesk.) ja Risto Kalliorinne (Vas.) kaipaavat politiikkaan lisää älyllisyyttä. Kansaa he raitistaisivat hieman eri tavoin.

Studiossa keskustelemassa Inkeri Kerola (kesk.) ja Risto Kalliorinne (vas.) Aiheina: Keskusta haluaa keskioluen pois kaupoista 0´30 - 3´53, pitäisikö politiikkaan saada enemmän älyllisyyttä 3´53 - 6´06, eikö kuntapolitiikka kiinnostaa enää kyvykkäitä toimijoita 6´06 - 8´24, suomalaisten älykkyyden lasku 8´24 - 9´40, suomalaisen lastensuojelun heikko tila 9´40 - 13´18 ja terveysteknologia 13´18 - 15´40.
Timo Sipola
Avaa Yle-sovelluksessa

Keskusta haluaa keskioluen pois kaupoista. Puolue rajoittaisi kaupassa myytävien oluiden alkoholipitoisuuden enimmillään 3,7 prosenttiin.

Käytännössä se tarkoittaisi keskioluen poistamista kauppojen, kioskien ja huoltamoiden hyllyiltä. Keskusta tavoittelee tällä linjauksella alkoholihaittojen vähentämistä.

Nuorisoon voisi vielä vaikuttaa

Raahelainen kansanedustaja Inkeri Kerola (kesk.) toivoo puolueensa linjauksen johtavan perusteelliseen kansalaiskeskusteluun alkoholista.

– Tuskin me paljon elämää nähneiden alkoholin kulutukseen voidaan vaikuttaa, mutta nuoria pitäisi opastaa järkevään alkoholin käyttöön. Pitäisi olla kunnioitettavampaa olla käyttämättä alkoholia kuin käyttää sitä, linjaa Kerola.

Oululaisen Risto Kalliorinteen (vas.) mielestä pallo on ennen kaikkea nuorten vanhemmilla. Hän uskoo sen olevan merkityksellisempi asia alkoholin kulutuksen hillitsemisessä kuin alkoholin saatavuus tai edes hintataso.

– Vetoan vanhempien vastuuseen ja esimerkkiin. Vanhempien kuuluu kertoa alkoholista ja näyttää asiallista esimerkkiä, sanoo Kalliorinne.

Mistä lisää älyä politiikkaan

Eduskunnan jättävä vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara kertoo kaipaavansa lisää älyllisyyttä politiikkaan. Eduskunnassa keskitytään hänen mukaansa liikaa siihen miltä asiat näyttävät julkisuudessa, eikä siihen miten ne oikeasti ovat tai miten niiden pitäisi olla.

– Minusta Soinivaara on tässä jäljillä. Olen osittain samaa mieltä,  kertoo itsekin eduskunnan jättävä Kerola.

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Kalliorinne näkee hänkin tässä suhteessa ongelmia eduskunnan työskentelyssä. Liian usein katsotaan peruutuspeiliin ja etsitään syyllisiä.

– Usein eduskunnan keskusteluita leimaa hallitus-oppositio-asetelma ja niistä puuttuu älyllinen moniulotteinen ajattelu, arvioi Kalliorinne.

Suosittelemme sinulle