– Käytän kieltämättä aika voimakasta huulipunaa. Mutta olen ajatellut sen niin, että jos ylipäätään käytän huulipunaa, niin miksi en käyttäisi punaista.
Näin toteaa Ensio Nyman. Tänään on menossa jälleen päivä Eveliinana ja niinä päivinä Nyman valitsee aamulla ylleen kauniin jakkupuvun, korkokengät ja peruukin. Meikkaaminen opetteluttaa vielä, mutta huulipunasta Eveliina ei tingi.
Kainuussa on pakkaspäivä. Aurinko paistaa, päivässä on kevättalven tuntua, mutta Hyrynsalmen kunnan raitti on hiljainen. Satunnaisia kaupassakävijöitä, satunnaisia kävelijöitä, valtavat lumipenkat. Täällä kuka tahansa elävä olento pistää silmään. Siksi Ensio Nymankin veti pitkään henkeä, ennen kuin uskaltautui mekko päällä ja meikit kasvoillaan ruokakauppaan. Oikeastaan hän pidätti hengitystä yli 50 vuotta.
Kyllähän siinä monta kertaa asiaa miettiessä kävi mielessä epäilys omasta mielenterveydestä. Heitin pois salaa ostamani ja kokeilemani huulipunat.
Eveliina
– Kyllä se oli jossain 12-13-vuotiaana, kun jo alkoi jotain tytöistä ja pojista ymmärtämään, niin huomasin nämä ajatukseni. Tytöillä oli nätimpiä vaatteita kuin pojilla. Mutta eihän siitä uskaltanut silloin puhua mitään. Näin päiväunia siitä, että kunpa minäkin saisin käyttää noita kauniita vaatteita.
Haaveet tavoittamattomasta kauneudesta eivät jättäneet Ensio Nymania rauhaan. Ne jäivät piinaavaksi elämänkumppaniksi, joka hetkenä mukana kannettavaksi kammottavaksi salaisuudeksi.
– Kyllähän siinä monta kertaa asiaa miettiessä kävi mielessä epäilys omasta mielenterveydestä. Koetin päästä näistä ajatuksista eroon. Heitin pois salaa ostamani ja kokeilemani huulipunat. Näitä miettiessä muutaman kerran harkitsin vakavasti myös itseni ampumista, Ensio Nyman kertoo ja tyyni puhe särkyy hiukan.
Äitinsä kanssa asunut Nyman kertoi lopulta tälle ajatuksistaan.
– Äidillä oli oman aikansa ajatusmaailma ja hän toivoi, etten hänen elinaikanaan pukeutuisi naiseksi. Mutta kun kotona kävelin joskus korkokengissä, niin hän totesi, että ”älä viitsi aina noita pitää – vaikka pitää sinun saada niitä käyttää”. Että kyllä hän jotenkin omalla tavallaan ymmärsikin minua.
Muodonmuutos tuntureilla
Ensio Nymanin äiti nukkui reilut kolme vuotta sitten pois.
– Jäin yksin näiden ajatusten kanssa. Paine kasvoi ja tuntui, että en enää kerta kaikkiaan jaksa kantaa tätä salaisuutta.
Viikon olin reissussa ja aurinko ei sammunutkaan vaikka kuljin naiseksi pukeutuneena siellä.
Eveliina
Ensio kävi herättämässä Eveliinan päivänvaloon Lapissa.
– Otin vanhan asuntovaunun ja suuntasin Lappiin. 100 kilometriä täältä lähdettyäni vetäisin parkkiin, vaihdoin hameen ja meikit päälle ja jatkoin matkaa. Viikon olin reissussa ja aurinko ei sammunutkaan vaikka kuljin siellä naiseksi pukeutuneena, Nyman muistelee hymyillen.
Hyrynsalmelle palatessaan Eveliina vaihtui taas ennen kunnan rajaa Ensioksi. Hetki piti kerätä voimia ennen kuin Eveliina uskaltautui kotikylän raitille.
– Menin lopulta kauppaan. Siellä pari myyjää moikkasivat, siinä kaikki. Parin viikon päästä toinen heistä kysyi kassalla, että olenko mukana jossain näytelmässä. Totesin siihen, että kyllä tämä on totta eikä näytelmää, että olen transvestiitti ja haluan välillä pukeutua näin. Myyjä tokaisi, että ihanaa, kun uskallat olla oma itsesi.
Kaikkea kaunista
Eveliina saa kokea kauniita asioita, jotka ovat Ension ulottumattomissa.
– Naisten vaatteet ovat aina värikkäämpiä, miehillä on musta, ruskea, tummansininen. Nämä naisten vaatteiden materiaalit, pitsit, röyhelöt – kyllä ne olivat niin turkasen kauniita minun silmiin jo lapsena. Sitä mietti, että miksi minäkin en saisi pitää tuollaisia.
Jos olen Eveliina muun muassa kirkkaiden värien takia, niin miksi pitäisin muuta kuin värikästä.
Eveliina
Nyt saa. Eveliinan päällä on kaunis, sähkönsininen jakkupuku, korkokengät, näyttäviä koruja, meikkiä, punaiset rakennekynnet.
– Kun Eveliinana herää päivään, niin olemukseen kuuluvat hame, korkokengät ja huulipuna. Ne ovat jotenkin naiseuteen liittyvät ulkoiset merkit, jotka ovat miehiltä kokonaan kielletty.
Eveliinan vaatekaapista löytyy lisää lähinnä kirpputoreilta löytyneitä vaateaarteita sekä toinen peruukki, "arkikäyttöön". Jakkupukuja, eri mittaista korkoa ja hameenhelmaa. Tyylissä toistuu 80-lukulaiset selkeät värit, sinistä, rehellisen punaista, kultaisia nappeja.
– Jos olen Eveliina muun muassa kirkkaiden värien takia, niin miksi pitäisin muuta kuin värikästä, Eveliina huudahtaa.
Ennakkoluuloja ennakkoluuloista
Eveliinan tarina on jo monelle tuttu. Hän on esiintynyt Setan Yhdenvertainen vanhuus –kampanjassa (siirryt toiseen palveluun), hänen tarinansa on kerrottu muun muassa Suomen Kuvalehdessä ja Alma Median sanomalehtien yhteissivuilla. Lisää haastatteluja on tehty, mutta vielä julkaisematta. Palautettakin on tullut.
– On tullut kiitteleviä kortteja, tarinoita rohkaistumisista, rohkeudesta ottaa yhteyttä Setaan – siinäkin on leimaantumisen pelkoa. Yllättävin oli yhteydenotto Hämeestä, armeijakaveri 50 vuoden takaa oli tunnistanut minut kuvasta ja nyt olemme vaihtaneet kuulumisia.
Olin aivan varma, kun aloin hajoittamaan tätä kaappiani, että saan kuulla vaikka millaista huutelua. Mutta ei.
Eveliina
Suurin yllätys on kuitenkin ollut negatiivisen palautteen uupuminen.
– Olin aivan varma, kun aloin hajoittamaan tätä kaappiani, että saan kuulla vaikka millaista huutelua. Mutta ei, ihmiset ovat todistaneet ennakkoluuloni vääräksi, kertoo yllättynyt Nyman, jota jännitti eniten kotikyläläisten reaktiot.
– Terveyskeskuksessa olen käynyt verikokeissa kolesterolin vuoksi. Kerran menin Eveliinana. Hoitaja ei tuntenut, vaan kysyi ohikävellessään, että onko minulla aikaa varattuna. Totesin, että kyllä, Ensio Nymanin nimellä. Hän tokaisi, että ahaa, uusi luukki! Lähtiessä hän toivotti onnea uudella tiellä. Tällaisia kommentteja minä olen saanut.
Yhdenvertainen tulevaisuus
Nyman toimii Seta (siirryt toiseen palveluun)n kokemusneuvojana ja tässä roolissa hän on muun muassa kertonut tarinansa hoitajaopiskelijoille. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa hoitohenkilökunta olisi entistä tietoisempi erilaisista sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä ja osaisi kohdata heidät työssään.
Eveliina toivoo, että hänen persoonansa osattaisiin huomioida vanhana ja hoidettavanakin sellaisena kuin hän on. Niin hänet kuin Ensio. Mutta tällä hetkellä hänellä on hyvä olla.
Kerran menin terveyskeskukseen Eveliinana. Hoitaja ei tuntenut vaan kysyi ohikävellessään, että onko minulla aikaa varattuna. Totesin, että kyllä, Ensio Nymanin nimellä.
Eveliina
– Kyllä salaisuuden poisjääminen on helpottanut olotilaa. Voin olla kotona niin kuin haluan, mutta myös avata oven, jos ovikello soi. Olin sitten hameessa tai housuissa.
Myös kauppaan, kirjastoon lähtee juuri se Nyman, joka on aamulla herännyt uuteen päivään. Suuri haave, yli 50 vuoden mittainen haave on nyt todellisuutta. Onko enää mitään toiveita?
– Kai sitä jotain – mutta saattaa olla, että se parasta ennen päivämäärä on jo ohitse, Eveliina naurahtaa.
– Mutta ei koskaan pidä sanoa "ei koskaan". Ja mitä todella toivon, on se, että ihmiset ymmärtäisivät, että meitä on erilaisia. On homoja, lesboja, transvestiitteja, transsukupuolisia, biseksuaaleja, kaikki me olemme pohjimmiltaan samoja ihmisiä. Emme me ole sen kummempia kummajaisia, vaikka välillä pukeudummekin toisten mielestä vähän kummallisesti. Samanlaisia me olemme, käymme töissä, nukumme, syömme.
Vaikka Nyman on toivonut itseään kutsuttavan haastattelutilanteessa ehkä mieluummin Eveliinaksi, hän toteaa hyväntuulisesti, että sama Ensiohan hän on myös, koko ajan. Silti hän on huomannut itsessään muutoksia sen mukaan, kumpi persoona on päivisin esillä.
– Ension aamu on sellainen, että parran ajan, vähät hiukset sohaisen pois silmiltä, mutta peiliin en juuri katsele. Eveliinana kurkistelen peiliin vähän väliä, onko tukka hyvin, meikit hyvin, mekko hyvin. Onko se sitten pinnallisuutta vai mitä, Eveliina nauraa.
Katsoipa peiliin Ensio tai Eveliina, moni varmasti näkee kuvajaisessa rohkean ihmisen.
– Itse en ole ajatellut tätä rohkeutena. Se kaappi kävi vain niin julmetun pimeäksi ja ahtaaksi, että sieltä oli pakko tulla ulos. Nyt on vapaa olla.