Kuluva vuosi 2015 on merkittävä juhlavuosi, sillä Kalevalan ensimmäisen version ilmestymisestä on kulunut 180 vuotta ja kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen syntymästä 150 vuotta. En tiedä miten Kalevalaa juhlitaan mutta Sibeliuksen kunniaksi järjestetään juhlakonsertteja ja erilaisia matineoita. Pieni osa Sibeliuksen juhlintaa on Sanasinfonia -nimisen novellikokoelman julkaiseminen. Kirjan alaotsakkeena on novelleja Sibeliuksesta ja sen on kustantanaut Karisto. Kokoelman ovat toimittaneet Päivi Haanpää ja Marika Riikonen.
Novellikokoelmansa esipuheessa toimittajat kertovat miten Marika Riikonen sai idean kirjasta yhtäkkiä ajaessaan autoa talvi-iltana 2013. Jean Sibelius on yksi tunnetuimmista suomalaisista maailmalla ja hänet liitetään sanontaankin, josta Suomi tunnetaan ulkomailla: sauna, sisu ja Sibelius. Nämä kolme sanaa liitetään Suomeen kaikkialla. Toimittajat huomasivat, että kansallissäveltäjästä on kirjoitettu paljon mutta voittopuolisesti tieteellisiä teoksia ja muistelmia. Kaunokirjallisuutta on kirjoitettu vähän, joten tuumasta toimeen.
Toimittajat alkoivat miettiä keneltä pyytää novellia Sibeliuksesta tai tämän musiikista ja miten pyyntöihin vastattaisiin? Nopeasti heille selvisi, että kirjoittajia oli helppo löytää. Tähän mainioon antologiaan lähti mukaan kahdeksan kirjailijaa mm. Petri Tamminen, Jyrki Vainonen, Emmi Itäranta ja Miina Supinen. Toimittajat ovat kirjoittaneet kirjansa loppuun lyhyet selostukset sekä novellien kaikista kirjoittajista että itse aiheesta eli Jean Sibeliuksesta.
Katselin tietokirjoista kuvia eri säveltäjistä. Lähes poikkeuksetta jokaisella oli pitkä ja tuuhea tukka, vanhemmilla kylläkin peruukki. Mielikuvaani säveltäjästä liittyy myös pitkä tukka, eikä se välttämättä ole kunnolla kammattu. Myös Sibeliuksella oli nuorempana tuuhea tukka. Se alkoi kuitenkin pian harventua ja puolet elämästään kansallissäveltäjämme oli kaljupää. Petri Tamminen on rakentanut novellinsa tähän yksityiskohtaan. Novellissaan Tamminen kirjoittaa Sibeliuksen kuviteltua päiväkirjaa. Noissa merkinnöissä säveltäjän hiukset ovat isossa roolissa kuin Vanhan Testamentin Simsonilla. Ilman kunnollista ja tuuheaa tukkaa ei säveltäjämestari osaa tai pysty säveltämään. Kuin lohdutukseksi tukkansa menettämiselle, alkaa Sibelius korostaa kallonsa hienostunutta muotoa, vaikkei enää kykenekkään säveltämään.
Jos Sibelius suomalaisena säveltäjänä loi jotakin uutta ja ainutkertaista sekä uskalsi sukeltaa syvään ja tuntemattomaan veteen, uskaltavat myös Jyrki Vainonen ja Emmi Itäranta liittää Sibeliukseen ja hänen musiikkiin erikoisia piirteitä. Itäranta panee Sibeliuksen manaamaan esille pahoja henkiä jä päästämään nämä rauhaan ihmisiä häiritsemästä. Vainonen luo novellissaan Sibeliukselle tärkeiden isojen lintujen mekaanisia kopioita, joilla voi kunnolla hämätä ja hämmästyttää lintubongareita. Hämääminen tuo lohtua vaimonsa menettäneelle mekaanisten lintujen rakentajalle.
Miina Supisen novelli Kadonnut sinfonia rakentuu kauan kadoksissa olleen Sibeliuksen kahdeksannen sinfonian maailman ensiesitykseen. Kyse on tietenkin kirjailijan kuvitelmasta, sillä tuon sinfonian yritelmät Sibelius itse hävitti Ainolan takassa. Miina Supinen kuitenkin kuvaa minkälainen vaikutus tuolla teoksella voisi olla kuulijaan, vaikka kyseessä ei olisikaan aito Sibeliuksen sävellys vaan sen kalpea versio. Ihmisen kuvitelmalla voi olla valtava vaikutus.
Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittama novellikokoelma Sanasinfonia nostaa mielestäni esille kansallissäveltäjämme ja hänen musiikkinsa vaikutuksesta uusia ja totutusta poikkeavia piirteitä. Itselläni iho nousee kananlihalle Valse tristestä ja Kalevala-sarjan intermezzosta. Toivottavasti tämän novellikokoelman lukijat alkavat kuunnella ja kokea Sibeliuksen musiikkia samalla tavalla, koska se on sen väärti.