Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Räsänen: Juutalaisvähemmistön turvallisuudesta huolehdittava

Sisäministeri Päivi Räsänen kommentoi Tanskan tapahtumia Twitter-tilillään. Hän sanoo, että Euroopassa on puolustettava sananvapautta ja uskonnonvapautta.

Päivi Räsänen
Kuva: Yle
Esa Koivuranta
Avaa Yle-sovelluksessa

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) kertoo pitävänsä Tanskan Kööpenhaminan tapahtumia järkyttävinä ja tuomittavina. Hän esittää yhteisöpalvelu Twitterissä osanottonsa uhrien omaisille.

Kööpenhaminassa kaksi siviiliä on kuollut kahdessa eri ampumavälikohtauksessa viikonloppuna. Kolmannen kuolonuhrin on kerrottu olevan iskujen epäilty tekijä.

Sunnuntaiyönä synagogaan tehdyssä iskussa sai surmansa nuori juutalaismies. Räsäsen mukaan juutalaisvähemmistön turvallisuudesta on huolehdittava ja Suomen poliisi on korottanut valmiutta juutalaiskohteissa.

"Terrorismin ja antisemitismin noustessa Euroopassa on puolustettava sanavapautta ja uskonnonvapautta myös Suomessa", Räsänen kirjoittaa Twitter-tilillään.

Suosittelemme