Eduskunnan sivistysvaliokunta esittää mietinnössään, että kansalaisaloite ruotsin kielen muuttamisesta vapaaehtoiseksi hylätään. Valiokunnan mietintö valmistui tänään keskiviikkona.
Lopullisen päätöksen kansalaisaloitteesta tekee eduskunnan täysistunto. Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet jättivät mietintöön vastalauseen. Myös valiokunnan kokoomuslaiset ja keskustalaiset jäsenet jättivät omat vastalauseensa.
Sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Raija Vahasalon (kok.) mukaan valiokunta käsitteli kansalaisaloitetta koulutuksen ja kasvatuksen näkökulmasta, ei perustuslain näkökulmasta.
– Valiokunta katsoi, että ruotsin kielen opiskeluun liittyvillä kysymyksillä on paljon laajempi yhteiskunnallinen, historiallinen ja sivistyksellinen ulottuvuus ja se on otettava huomioon, kun me katsomme opetuksen kokonaisuutta, Vahasalo perusteli mietintöä tänään keskiviikkona järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Vahasalo sanoi sivistysvaliokunnan olevan huolissaan siitä, että kielten opiskelu on kaiken kaikkiaan kaventunut ja yhä useammat opiskelevat ruotsin lisäksi pelkästään englantia. Sivistysvaliokunta haluaakin hallitukselta selvityksen, jossa tarkastellaan Suomen yleistä kieltenopiskelun politiikka ja miten sitä pitäisi kehittää tulevaisuuden varalle.
– Kannamme huolta siitä, että kieliä pitäisi lukea Suomessa paljon enemmän, Vahasalo sanoi.
Viime lokakuussa eduskunnan sivistysvaliokunta päätti ottaa käsittelyyn ruotsin kielen valinnaisuutta koskevan kansalaisaloitteen. Etenkin perussuomalaiset on kampanjoinut sen puolesta, että ruotsin kielen opiskelu muutettaisiin valinnaiseksi.