Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Avoin kapina? – Kreikka ei myykään sähköyhtiötään

Lainaohjelmasovussa olennaisena muutoksena pidettiin nimenomaan sitä, että Kreikka ei peru yksityistämisohjelmaansa.

Sähkölinja Ateenan lähellä.
PPC-yhtiön sähkölinjoja Ateenassa. Kuva: Orestis Panagiotou / EPA
Tiina Länkinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kreikka pyörtää valtion sähköyhtiön ja verkko-operaattorin myymisen. Hallitus on juuri luvannut lainoittajille, ettei se puutu jo liikkeelle pantuihin yksityistämisiin.

Pyörtö vaikuttaa Kreikan ensimmäiseltä avoimelta kapinanosoitukselta ministerien riveistä. Uusi vasemmistolainen energiaministeri Panagiotis Lafazanis perustelee, että sähköyhtiö PPS ja sähköverkon operaattori Admie eivät ole saaneet sitovia ostotarjouksia.

Kreikan hallituksen piti  lainaohjelmaa hierottaessa tulla vaatimuksissaan muita euromaita vastaan. Olennaisena pidettiin nimenomaan saatua lupausta, että Kreikka ei peru yksityistämisohjelmaansa. Euromaat pääsivät lainaohjelman jatkosta eilen yhteisymmärrykseen.

Valtiovarainministeri Giánis Varoufákis muotoili radiokanavan haastattelussa, että jo toteutettuja valtion omaisuuden myymisiä ei peruta, ja että omaisuutta ei anneta pois halvalla.

– Emme halua myydä Kreikan valtion perhekalleuksia loukkaavan alhaisilla hinnoilla, Varoufákin sanoi Real FM:lle.

Uutistoimisto Reutersin mukaan alkuperäinen, englanninkielinen sopimusteksti sanoo, että Kreikan hallituksen on kunnioitettava jo alkaneita tarjouskauppoja. Kreikankielisessä käännöksessä Kreikan on kunnioitettava menettelyjä, joissa tarjousten lähettämisen vaihe on alkanut.

Valtiollinen sähköyhtiö PPC on jo aloittanut tarjouskilpailun verkkoyhtiöstään Admiesta.

Kreikan valtapuolue Syriza kampanjoi viime kuun vaaleissa jyrkästi valtion omaisuuden yksityistämistä vastaan. Yksityistämisten jäädyttäminen kuului puolueen vaalilupauksiin.

Suosittelemme sinulle