S-ryhmän logistiikkaa ja kuljetuksia hoitava Inex Partners ulkoistaa noin 1 400 varastotyöntekijää. Espoon Kilon logistiikkakeskuksen työntekijöitä siirretään toisen logistiikkayrityksen, Transvalin palkkalistoille.
Työntekijät ovat saaneet tiedon ulkoistamisaikeista tiistaina ja keskiviikkona.
Kyse on modernin ja massiivisen varastokompleksin valmistumisesta Sipooseen. Pitkälle automatisoidussa Sipoon-keskuksessa on töitä tarjolla noin 600:lle, sanoo Inex Partnersin toimitusjohtaja Jari Pousi.
– Tämä on aiesopimus. Jos ja kun varsinaiseen liiketoimintakauppaan päädytään, [varastotoiminnan työntekijöiden] palkanmaksaja on vuoden loppuun mennessä Transval.
Inex Partnersin Espoon-logistiikkakeskuksessa varastoidaan S-ryhmän kauppojen päivittäistavaraa. Keskuksessa työskennellään ympäri vuorokauden. Transval puolestaan on Suomen suurin sisälogistiikkapalveluja tarjoava konserni.
Työntekijät pelkäävät, että ulkoistuksissa on todellisuudessa kyse tulevien irtisanomisten ulkoistamisista. Pousin mukaan ulkoistuksella pyrittäisiin nyt nimenomaan turvaamaan työntekijöiden tulevaisuutta.
– Kun Sipoossa on vähemmän työpaikkoja kuin nyt Kilossa, tällä järjestelyllä halutaan turvata työpaikkoja. Niitä tällä Transval-yrityksellä on tarjolla, Pousi sanoo.
Sipoon logistiikkakeskus avataan vaiheittain ensi vuodesta alkaen. Espoon vanha keskus ajetaan alas vähitellen vuoden 2018 loppuun mennessä.
Transvalin toimitusjohtaja muotoilee, että kaikille heille jääville varastotyöntekijöille ei voi luvata pysyvää työpaikkaa, mutta joka tapauksessa satoja jäisi Transvalin leipiin.
– Tiedän hyvin paljon töitä logistiikan eri aloilla terminaalipuolella, varastopuolella ja teollisuuden palvelupuolella. Pääkaupunkiseutu on meille tosi merkittävä paikka, vakuuttaa Transvalin toimitusjohtaja Risto Vilo.