Biologi Vesa Hyyryläinen nautiskelee tällä hetkellä talvea muun muassa kuunnellen kainuulaispöllöjenkin alkanutta keväthuutelua, mutta ajatukset piipahtavat usein myös kaukana päiväntasaajalla. Hyyryläisen vuonna 2011 rengastamana Jaska-sääksi lähti viime syksynä muuttomatkalleen satelliittireppu selässään.
– Jaska päätyi Gaboniin, joen suistoon. Tänä aamuna viimeksi soitti sieltä, Hyyryläinen kertoo.
Hän sutkauttaa soittelevansa linnun kanssa, koska linnun satelliittilähetin toimii puhelinlinkkien välityksellä.
– Jaska ilmoittelee, että täällä sitä istutaan krokotiilin nenällä ja kaikki hyvin.
Vesa Hyyryläinen on tehnyt Kainuun metsiin yhteensä noin 600 linnunpönttöä, ja sääksille on valmistunut helmikuussa tekopesä numero 71. Kainuusta Afrikkaan lentänyt Jaska-sääksi liikkuu satelliitin kertoman mukaan kohtalaisen vähän talvilomallaan.
Siinä kun Jaskakin muuttaa 7300 kilometriä Kainuusta Afrikkaan syksyllä, niin miksipä siinä enää sitten hötkyilemään, kun perille päästy.
Vesa Hyyryläinen
– Jaskan liikkuma-alue on todella suppea. Siellä se on ollut viidakossa, ja välillä kalastaa jokisuistossa. Mutta se on ollut tiedossakin, että linnut ovat selvästi passiivisia muuttokohteissaan. Siinä kun Jaskakin muuttaa 7 300 kilometriä Kainuusta Afrikkaan syksyllä, niin miksipä siinä enää sitten hötkyilemään, kun perille päästy, Hyyryläinen tuumii.
Siinä missä Jaskan syysmatka kesti kaksi kuukautta, uskaltaa biologi arvioida, että lintu tekee paluumatkan jopa puolet nopeammin.
– Varmaan ne hormoonit, pesimispuuhat ovat niin innostava tekijä, että se kannustaa matkaamaan nopeasti, Hyyryläinen hymyilee.
Hän ennustaa Jaskan soittavan ensi kuussa, että se on aloittanut matkansa kohti Suomea ja Hyrynsalmen kotipesää.
– Ennustan, että se lähtee liikenteeseen Suomea ja Kainuuta kohti maaliskuun kolmannella viikolla.