Kasvitieteilijä Markku Häkkinen on maailman johtavia banaanitutkijoita. Hän ryhtyi päätoimiseksi palkattomaksi kasvitieteen tutkijaksi jäätyään eläkkeelle merikapteenin työstä. Häkkinen on tehnyt merkittävää työtä luonnonbanaanikasvien luokittelussa. Kansainvälisessä kasvien nimirekisterissä on 49 Häkkisen nimeämää ja tieteellisesti kuvaamaa luonnonbanaania tai niiden alalajia.
Taidehistorian professori Riitta Konttinen on tehnyt merkittävän uran taidehistorian tutkijana, opettajana ja tietokirjailijana. Konttinen on kirjoittanut erityisesti suomalaisista naistaiteilijoista. Vuonna 1988 ilmestynyt _Suomalaisia naistaiteilijoita 1880-luvulta _oli Konttisen ensimmäinen laajalle yleisölle suunnattu tutkimustietoa popularisoiva tietokirja. Konttisen mielenkiinto on kohdistunut myös taiteilijapareihin, -yhteisöihin ja -verkostoihin.
Muotoilija Ilkka Suppanen on keskeinen toimija suomalaisessa taideteollisuudessa. Suppanen on palkitsijoiden mukaan kaatanut keinotekoisia raja-aitoja arkkitehtuurin ja muotoilun väliltä. Suppasen tuotteita on ollut esillä muun muassa Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa ja New Yorkin MoMassa.
Apurahoja jaettiin ennätykselliset 23 miljoonaa euroa
Kulttuurirahaston apurahoja myönnettiin tänä vuonna reilulle tuhannelle henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle. Apurahoista puolet myönnettiin taiteeseen, puolet tieteeseen. Suuren, 150 000 euron, apurahan saivat RedNoseClub-teatteriyhdistys teatteriklovnerian edistämiseen sekä Musta Saukko ry SIC-nykytaiteen näyttelytilan ja seitsemän kuvataiteilijan yhteistyöhankkeeseen. Kaunialan sotaveteraaneille myönnettiin yhteensä 100 000 euroa kuntoutus-, virkistys- ja kulttuuritoimintaan.
Apurahahakemuksia tuli tänä vuonna ennätysmäärä, 9500. Vain 11% hakijoista sai apurahan. Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka tukee maamme kulttuurielämää.