"Syvästi valittaen täytyy meidän ilmoittaa, että tiedustelemanne henkilö – sotilasarvo, nimi, syntymäaika ja kotipaikka – on ilmoitettu meidän kortistoomme kadonneeksi 8.3.40 eikä hänestä sen jälkeen ole saatu mitään tietoja.
Toivokaamme kuitenkin vielä, että hän löytyy, mutta ellei toivomme mukaan tapahdu, niin suokoon Jumala Teille voimansa ja lohdutuksensa jouduttuanne antamaan tämän kalleimman uhrin Isänmaan puolesta."
Tällaisen vastauksen saivat poikansa tilannetta tiedustelleet vanhemmat Kotijoukkojen esikunnalta toukokuussa 1940.
Kirje oli päivätty 15.5.40, ja jo neljän päivän kuluttua Lappeenrannassa järjestettiin 487:n talvisodassa kaatuneen ja taistelupaikoille jääneen sotilaan sankarihautajaiset. Saattoväkeä oli paikalla yli 10 000 henkeä; Lappeenrannan sankarihautausmaa ympäristöineen oli kirjaimellisesti mustanaan väkeä.
Tuttu kaveri toi vahvistuksen
Monet omaiset saivat lisätietoja rintamalle jääneiden perheenjäsentensä kohtalosta sotilaiden kotiuttamisen jälkeen. Myös kuvassa olevan kirjeen saaneet vanhemmat saivat varmistuksen esikoisensa kaatumisesta tutulta nuorukaiselta. Hän oli palvellut samassa yksikössä ja nähnyt, miten Einoon osui eikä mitään ollut tehtävissä. Tilanne oli ollut sellainen, että kaveri oli ollut pakko jättää Viipurinlahden Suonionsaareen.
Myöhemmin samana vuonna kaatuneen äiti sai sotamarsalkka Mannerheimin allekirjoittaman ja ylipäällikön sinetillä varustetun kiitoskirjeen. Siihen oli liitetty sodan 1939 – 1940 muistomitali.
"Olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjosi tehdastyöläinen ja köyhän majan poika samalla kuin varakkaampikin", lukee pitkässä kirjeessä, jossa kiitetään sankaritekoja tehneitä sotilaita, lottia, tehtaissa ahkeroineita työläisiä sekä sankareina kaatuneiden isiä ja äitejä.
Jospa sittenkin sotavankina...
Lohduttavat sanat eivät poistaneet omaisten surua ja epävarmuutta. – Jospa kadonneeksi julistettu isä, poika, veli tai puoliso sittenkin on jäänyt neuvostosotilaiden vangiksi, ja palaa vielä kotiin!
1990-luvun puolivälistä lähtien talvi- ja jatkosotien taistelupaikoille kaatuneiden suomalaissotilaiden jäänteitä etsineet ja Suomeen tuoneet vapaaehtoiset etsintäpartiot ovat poistaneet lukuisten omaisten epävarmuuden. Toimintaa koordinoi Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys.
Lähes 1 200 kaatuneen jäänteet tuotu kotiin
Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan taistelupaikoilla etsintöjä suorittaneet partiot ovat tuoneet Suomeen 1 180 suomalaissotilaan jäänteet. Löydetyistä 365 on tunnistettu, ja heidän jäänteensä on haudattu kotiseurakunnan multiin. Tunnistamattomiksi jääneiden viimeinen leposija on Lappeenrannan sankarihautausmaan yhteishauta.
Tulevana kaatuneiden muistopäivänä Lappeenrannassa vietetään poikkeuksellisen suuret sankarihautajaiset, kun 77 tunnistamattoman suomalaissotilaan jäänteet lasketaan yhteiseen hautaan.
– Veteraaneilla ja sen ajan sotilailla oli tämä hieno ajatus, että kaveria ei jätetä. Miksei se voisi olla johtoajatuksemme tänäkin päivänä, sanoo kaatuneiden jäänteitä etsivän Taipale-ryhmän vetäjä, ruokolahtelainen rajavartiomestari Mika Albertsson.
Jutun rintamalla kadonnut sotilas on kirjoittajan äidin veli.