Esillä on kypäräkopioita Hallikaisen suosikkitorjujilta ja suosikkikypärämalleista. Aidoista pelikypäristä esillä on Antti Raannan maski Chicagosta, maskipaketti saapui kuriiripostilla juuri sopivasti näyttelyn pystytykseen.
- Raanta joutui vähän pehmittämään siellä päässä Blackhawksien huoltajia, jotta kypärälaina onnistui, Hallikainen kertoo.
Hallikaisen teinipoikana aloittama harrastus on vuosien myötä kasvanut suuremmaksi mutta työnä hän ei maskitaidetta pidä vieläkään. Ei vaikka maskien maalaamisesta saisi elantoakin.
- Tämä on rakas harrastus. Näitä kypäriä kun pääsee tekemään, siinä ei aikaa katsella. Siitä saat valtavan nautinnon, kun luot jotakin tyhjästä. Olet pikkupoikana ihastellut kypäriä ja yhtäkkiä sinulla on itselläsi sellainen käsissäsi, Hallikainen kuvaa.
Leijonistakin tuttu Kari Lehtonen on Joni Hallikaisen lapsuuskavereita ja yhteys on säilynyt näihin päiviin.
Tampereen näyttelyssä on esillä Kari Lehtoselle tehty Patrick Royn replikakypärä – Roy kun oli pikku-Karin idoli. Lehtonen sai idolinsa nimmarin kypärään taannoin pelireissulla. Tampereen näyttelyyn Royn maski tuotiin myös pikahälytyksellä.
- Kari Lehtosen vanhemmat olivat juuri Dallasissa käymässä ja sain kypärän heidän mukanaan tätä näyttelyä varten.
Kypärämuoti muuttuu
Kasvosuojia löytyi NHL-maalivahtien varusteista jo 1950-luvulla, mutta maskia käytettiin vielä lähinnä harjoituksissa. Käytön yleistymistä hidasti ja hankaloitti seurajohdon asenne, jonka mukaan maski rajoitti näkökenttää ja oli osoitus rohkeuden puutteesta. Pelin koventuessa useat ammattilaisvahdit joutuivat kärsimään sekä fyysisesti että psyykkisesti maskittoman maalivahdin ihanteesta.
Vähitellen maalivahdin kasvot peittävä maski vaihtui mielikuvissakin pelkurin suojasta kannattavaksi investoinniksi. 1960-luvun loppuun mennessä useat NHL-vahdit käyttivät maskia, ja vihdoin 1975 kaikilla liigan maalivahdeilla oli maski ottelukäytössä.
- Vanhat maskit ovat todellisia keräilyharvinaisuuksia ja niitä liikkuu vähän. Itse pidän 1980-luvun alkupuolen maskeista mutta hinnat ovat kovia. Aidosta pelikypärästä joutuu maksamaan 5000 dollarista ylöspäin, Hallikainen kertoo.
- Itselläni on muutama aito kypärä. Olen juuri neuvotellut parin keräilykypärän ostamisesta mutta ne ovat melkoinen investointi.
1970-luvulle saakka tunnusomaista oli maskien värittömyys. Vähitellen maskeihin alkoi ilmestyä yksinkertaista grafiikkaa, seuran värejä ja logoja. Kuvakieli rikastui nopeasti ja tietoisuuteen nousi ammattitaitoisia maskitaiteilijoita.
Maskin maalaamisessa menee Hallikaisen mukaan 8-15 tuntia. Näyttelyyn Hallikainen on valanut lasikuidusta replikakypärät, näyttelykypärät syntyivät 30-40 tunnissa. Hallikaisen leipätyö on HIFK:n huoltajana mutta kolmen huoltajan ryhmässä jokainen saa vuorollaan vapaa-aikaakin Ja Hallikaisen tapauksessa vapaa-aika tarkoittaa maalinkatkua ja väriloistoa.
Nykypäivänä maski kertoo ennen kaikkea käyttäjästään, kypärien maalaukset ovat hyvin henkilökohtaisia. Toisaalta maskitaiteessa on tultu taitepisteeseen, Joni Hallikainen pohtii.
- Itse pidän selkeistä maalauksista. Nykyisin kypäriin maalataan valtavasti kaikenlaista pientä, se näyttää toki hienolta metrin päästä mutta kauempaa ei juuri miltään, Hallikainen harmittelee.