Maskeja alkoi ilmestyä NHL-vahtien varusteisiin 1950-luvulla, kuitenkin maskia käytettiin lähinnä harjoituksissa.
Ensimmäinen ammattilaissarjassa maskia käyttänyt maalivahti oli Montreal Maroonsin Clint Benedict. Hän käytti vuoden 1930 muutamassa ottelussa nahasta valmistettua maskia, joka suojasi paranemassa olevia kasvojen alueen vaurioita.
Pioneerina pidetään kuitenkin Montreal Canadiensin legendaarista maalivahtia Jacques Plantea, joka otti 1959 käyttöön ihonvärisen lasikuitumaskin.
Suomalaismaalivahtien maskeja on saatu Suomen Jääkiekkomuseon kokoelmiin muutamia, museon johtajan Kristiina Koivuniemen mukaan maskeja on hyvin harvoin saatavilla Suomessakaan.
Pelkurien päähine
NHL-joukkueissa maskin käytön yleistymistä hidasti ja hankaloitti seurajohdon asenne. NHL-valmentajien mielestä maski rajoitti näkökenttää ja oli osoitus rohkeuden puutteesta.
Ammattilaisliigan ulkopuolella maskin käyttö oli jo yleisempää. Baseball-siepparin (catcher) ristikkoinen kasvosuojus oli ensimmäisiä amatöörikiekossakin käytössä olleita kasvosuojia.
Pelin koventuessa useat ammattilaisvahdit kärsivät sekä fyysisesti että psyykkisesti maskittoman maalivahdin ihanteesta. Arvet ja kasvojen alueen luumurtumat, katkenneet hampaat ja silmävauriot olivat arkipäivää ja valitettavasti niiden katsottiin lisäävän maalivahdin gloriaa. Käytännössä loukkaantunut maalivahti joutui myös aina jatkamaan ottelua pienen paikkauksen jälkeen.
Kehitystä ei voinut kuitenkaan enää pysäyttää. Seurajohdon asennemuutos poisti suurimman esteen, kun maskia ei nähty enää pelkurin suojana vaan kannattavana investointina. 1960-luvun loppuun mennessä useat NHL-vahdit käyttivät maskia, ja vihdoin 1975 kaikilla liigan maalivahdeilla oli maski ottelukäytössä.
Silmänreikämaskista comboon
Ensimmäiset maskit olivat kasvojen muotoon valettuja lasikuitumaskeja, ns silmänreikämaskeja. Näiden umpinaisten maskien rinnalle tulivat 1960–70-luvulla ilmavammat lasikuitumaskit, jotka rakentuivat lasikuitunauhoista tai aukkojen määrää oli lisätty ja suurennettu. Kiekkoja poispäin ohjaavat linjat yleistyivät seuraavina vuosikymmeninä, kun taitteisuutta lisättiin ja leukaosuutta pidennettiin.
Neuvostoliiton ja Kanadan välillä 1972 pelattu Summit Series –ottelusarja esitteli Pohjois-Amerikan kiekkoyleisölle myös uuden kasvosuojamallin. Vladislav Tretjak torjui ristikolla varustetussa muovikypärässä. Lasikuitumaski oli saanut haastajan, joka suojasi tehokkaasti silmiä.
1980-luvulla kehitettiin niin sanottu combo-maski, joka on kasvojen muotojen mukainen ja ristikolla varustettu maski. Combo on yleisesti käytössä nykypäivänä. Viimeisten vuosikymmenten aikana suurimmat muutokset ovatkin tapahtuneet materiaaleissa. 1980-luvun lopulle asti maskit valmistettiin polyesterillä tai epoksihartsilla kyllästetystä lasikuidusta.
Nykymaskit ovat edeltäjiään kevyempiä ja iskunkestävämpiä, minkä on mahdollistanut komposiittimateriaalien, hiilikuidun ja lasikuidun innovatiivinen käyttö. Huippuvahdit käyttävät lähes aina omalla muotilla tehtyjä kasvosuojia. Jääkiekkomuseon näyttelyssä nykyaikaisista kypäristä on esillä Hannu Toivosen Ilves-aikainen maski. Maskiin on maalattu Ilves-legendoja Lasse Oksasesta Risto Jaloon.
Pinta persoonallisille viesteille
1970-luvulle saakka tunnusomaista oli maskien värittömyys. Usein lasikuidun oma väri riitti. Mikäli päädyttiin maskin maalaamiseen, valinta oli yksivärinen valkoinen.
Boston Bruinsin maalivahti Gerry Cheevers aloitti aivan uuden trendin 1960-luvun lopulla. Hän päätti piirtää valkoiseen maskiinsa mustalla tussilla ompeluhaavojen jäljet jokaista maskiin tulevaa iskua kohden. Cheeversin maski käynnisti maskimaalauksen ja on noteerattu alan klassikoksi.
Vähitellen 1970-luvun myötä maskeihin alkoikin ilmestyä yksinkertaista grafiikkaa, seuran värejä ja logoja Kuvakieli rikastui nopeasti ja tietoisuuteen nousi ammattitaitoisia maskitaiteilijoita. Alan suuria nimiä on Greg Harrison, joka suunnitteli 1970-luvun lopulla yli 80 prosenttia NHL-maalivahtien maskeista.
Nykypäivänä maskimaalauksesta saattavat löytyä veskarin lempinimi, luonteenpiirrettä kuvaavia elementtejä, ilmentymiä musiikkimausta, rakkaiden nimet tai nimikirjaimet. Myyttiset hahmot, ihmiskasvot, pedot, maisemat, kannanotot hyvän asian puolesta ja kunnianosoitukset kuuluvat myös maalivahtien toiveaiheisiin maskitaiteilijoille.
Pääsääntöisesti maalivahdilta tulee selkeä suunnitelma maskin maalauksista. Maalivahti onkin poikkeuksellisessa asemassa joukkueessaan voiden tuoda mieltymyksensä näkyvästi esille. Taitava maskimaalari loihtii nykytekniikan avulla monimutkaisimmatkin toiveet todeksi.