Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Eurooppaan Välimeren yli pyrkivien määrä kasvoi yli 40 prosenttia – vuorokauden aikana pelastettiin tuhat

Ainakin kymmenen ihmistä hukkui siirtolaisia kuljettaneen veneen kaaduttua.

Pelastettuja maahanmuuttajia Sisiliassa.
Pelastettuja maahanmuuttajia Sisiliassa 4. maaliskuuta. Kuva: EPA
Jussi Nurminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Eurooppaan laitonta reittiä Välimeren yli pyrkivien ihmisten määrä on lisääntynyt tämän vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana 43 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Pelkästään yhden vuorokauden aikana Italian ja Pohjois-Afrikan välisellä merialueella pelastettiin lähes tuhat ihmistä.

Pelastetut ovat syyrialaisia, palestiinalaisia, tunisialaisia, libyalaisia ja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta matkaan lähteneitä.

Ainakin kymmenen ihmisen osalta merimatka päättyi kuolemaan, kun siirtolaisia kuljettanut vene kaatui.

Viime vuonna vaarallisen matkan Välimeren yli teki YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan ainakin 218 000 ihmistä. Ainakin 3 500 ihmistä kuoli merimatkan aikana.

Suosittelemme