Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Rajamäen esitys kaatoi paperittomien terveydenhoidon – Vihreät vaativat selitystä

Sosiaalidemokraattien edustajan Kari Rajamäen pyynnöstä hallituksen esitys paperittomien terveydenhoidon järjestämistä jätettiin eduskunnassa pöydälle.

SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäki
Kuva: Toni Pitkänen / Yle
Teemu Hallamaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Vihreät vaativat kansanedustaja Kari Rajamäeltä (sd.) selitystä paperittomien terveydenhoidon järjestämistä koskevan esityksen kaatamisesta. Rajamäki esitti eilisessä käsittelyssä esityksen jättämistä pöydälle, mikä tarkoittaa, ettei eduskunta ehdi äänestämään asiasta tällä vaalikaudella.

Eduskunta käsittelee paperittomien terveydenhoidon järjestämistä ensi perjantain istunnossa. Eduskunnan sääntöjen mukaan toinen käsittely voidaan pitää aikaisintaan kolmantena päivänä ensimmäisen käsittelyn jälkeen. Eduskunnan viimeinen äänestys käydään kuitenkin lauantaina, joten toista käsittelyä ei tule. Tästä huolimatta eduskunta käsittelee asiaa perjantaina.

Hallituksen esityksessä paperittomille olisi myönnetty oikeus saada lyhytkestoisia välttämättömiä palveluita. Esimerkiksi lasten ja raskaana olevien naisten tilanne helpottuisi. Paperittomat eivät kuitenkaan saisi kaikkia samoja palveluita kuin mitä ihmiset, joilla on kotikunta Suomessa.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto sanoo Rajamäen toiminnan rikkovan ennenkuulumattomalla tavalla eduskunnan pelisääntöjä.

– Eduskunnassa voi yleensä luottaa siihen, että hallituspuolueen jäsenet eivät kaada hallituksen omia esityksiä salikäsittelyssä. On pöyristyttävää ja demokratian vastaista, että hallituspuolueen edustaja kävelee näin sekä oman ministerinsä ja eduskuntaryhmänsä yli että koko eduskunnan luottamuksen yli, toteaa Alanko-Kahiluoto tiedotteessaan.

Rajamäen menettely oli poikkeuksellinen. Eduskunnan keskuskansliassa ei muisteta vastaavanlaista tapahtumaa pariinkymmeneen vuoteen.

Suosittelemme