Arkeologien löytöjen mukaan jo 9000 vuotta sitten Intiassa porattiin hampaita. Nykyaikaisen hammashoidon katsotaan alkaneen 1800-luvun puolivälissä. Hammashoidon perinne –kirjan kymmenen vuotta sitten kirjoittanut Marja Sotamaa sanoo, että kun hammaslääketiede alkoi kehittyä, se kehittyikin loppujen lopuksi hurjan nopeasti. Jo 1800-luvulla keksittiin puudutus, mekaaninen pora ja elohopean käyttö paikka-aineena.
Singerin ompelukoneesta kehitettiin ensimmäinen hammaspora.
Marja Sotamaa
– 1800-luvun puolivälissä Suomeen tuli eri maista hammaslääkäreitä, koulutus oli alkanut sitä ennen ensimmäisenä Baltimoressa USA:ssa. 1800-luvun loppua kohti alkoi tulla kaikenlaisia apuvälineittä. Singerin ompelukoneesta kehitettiin ensimmäinen hammaspora USA:ssa ja sitten tuli röntgenkuvia. Ja 1900-luvun taitteessa jo puudutusaineita, listaa Sotamaa.
Hammasporan keksi amerikkalainen keksijä ja hammaslääkäri George Green. Ensimmäinen paineilmakäyttöinen mekaaninen pora oli liian herkkä syttymään, joten Green jatkoi kehitystyötä ja patentoi 1875 turvallisemman sähköporan.
– Kiinalaiset aikanaan keksivät laittaa elohopea-amalgaamia koloihin. Kultaa on käytetty jo varhain. Amalgaamipaikkaus tuli ensimmäisenä 1800-luvun loppupuolella, sitten tuli kulta, erilaiset hampaanväriset paikkausaineet ja silikaattipohjaiset. Muovipohjaisiin siirryttiin, kun muovi keksittiin. Nykyään melkein kaikki paikataan yhdistelmämuovisilla tai keraamisilla täytteillä, kertoo Marja Sotamaa.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura toteutti vuonna 2002 hammashoidon perinnekeruukilvan Hammaslääkäriliiton 80-vuotisjuhlan kunniaksi. SKS sai runsaasti mielenkiintoisia ja hauskojakin tarinoita ja muisteluita niin hammaslääkäreiltä kuin potilailtakin.
– Keruu tuotti toistatuhatta kirjoitusta. Ne kaikki minä kävin läpi ja kirjan toimitin. Mukaan mahtui vain pieni murto-osa. Kirja oli tarkoitettu hammaslääkäreille jaettavaksi ja hammaslääkäreiden odotushuoneisiin luettavaksi. Sitä silmällä pitäen kirjaan piti kerätä juttuja niin, että ne ei ihan masentanut potilasta siellä eteisessä, muistelee Sotamaa.
Akkuhappoa särkevään hampaaseen
Hammassärky on niin ikävä vaiva, että se taltuttamiseksi on keksitty jos jonkinmoisia keinoja. Marja Sotamaan kirjassa kansa kertoo käyttäneensä särkylääkkeinä ruokasuolaa, inkiväärijauhetta, tupakansavua, pirtua, erilaisia happoja ja jopa dynamiittia.
Muisteloissa kivuliaita hampaita hoidettiin myös akkuhappoon kastetulla heinäkorrella ja kuumaan tervaan kastetulla sukkapuikolla. Yleinen konsti oli iilimadolla imettäminen, koska särkevässä ikenessä uskottiin olevan pahaa verta.
Ennen varsinaisia hammaslääkäreitä hammaskipuihin haettiin apua välskäreiltä, puoskareilta ja sepiltä. Naapurista saatettiin lainata työkaluja hampaiden irrottamiseen.
Ravinto muuttui sokeripitoisemmaksi ja teollistuneemmaksi.
Marja Sotamaa
Vuonna 1890 Suomessa oli 2,3 miljoonaa asukasta ja 20 hammaslääkäriä eli yksi lääkäri 100 000 asukasta kohden. Hammaslääkärit olivat vain kaupungeissa. Syrjäseudulla kiertäessään he pystyttivät porauskaluston jumppasaleihin.
1800-luvun lopulla elintaso nousi ja sokerin kulutus kasvoi. Tästä syystä karies eli hammasmätä oli suorastaan kansantauti.
– Ravinto muuttui sokeripitoisemmaksi ja teollistuneemmaksi niin sitä myötä hampaat rikkoontuivat enemmän. 1900-luvun taitteessa Helsingissä tutkittiin koululaisia, niin 90 prosentilla oli hampaat reikiintyneet, kertoo Sotamaa.
Koko perhe samalla harjalla
Hammasharja herätti alkuun hämmennystä vanhemmassa väestössä. Harjaa pidettiin jopa syntisenä keksintönä ja turhamaisena ylellisyysesineenä.
Vielä 1960 –luvulla perhe saattoi mennä kerran viikossa saunaan ja kaikki pesivät hampaansa samalla harjalla. Näin infektiotauti karies pääsi leviämään turhankin helposti perheenjäsenille.
Tekohampaat olivat monin paikoin sosiaalisesti hyväksyttäviä.
Marja Sotamaa
1800-luvun lopulla hammashoito oli etupäässä hampaiden repimistä ja proteesin valmistamista. Ja kun oltiin säästäväisiä, saatettiin koko hammaskalusto poistaa kerralla – ilman puudutusta. Muutaman päivän sisällä tehtiin tilalle proteesit – parantumattomien ikenien päälle.
Paremmin istuvat proteesit sai, jos pärjäsi kolme kuukautta ilman hampaita ja teetti sitten vasta proteesit. Osa väestöstä valitsi pysyvän hampaattomuuden.
– Tekohampaat olivat monin paikoin sosiaalisesti hyväksyttäviä, sillä niiden hankkiminen oli hankalaa. Siihen riesaan ei monilla ollut varaa eikä ehkä haluakaan, kertoo Marja Sotamaa.
Proteeseja hankittiin nuorille rippilahjaksi tai viimeistään vihille mentäessä. Juhannushäiden alla hammaslääkärit urakoivat tekohampaita jopa kymmenelle morsiamelle.
– Valkoisista kauniista filmitähtien hampaista oli kuvia lehdissä ja semmoset haluttiin itsellekin, etenkin jos kaikki etuhampaat olivat rikki. Sitten otetiin kaikki pois ja teetettiin proteesi.
Suuri osa suomalaisista oli hampaattomia 70-luvun alussa, kun halu pitää omista hampaista kiinni alkoi kasvaa. Tavoite helpottui, kun fluorihammastahnat tulivat markkinoille 70-luvulla.
Kansanterveyslaki paransi hampaat
Vuosi 1972 oli merkittävä käännekohta hammashoidossa. Uudessa kansanterveyslaissa lasten hammashoito määrättiin kuntien tehtäväksi. Alkoi myös ponteva valistus- ja ennaltaehkäisevä työ.
Fluoria käytettiin tahnoissa, tabletteina ja purskutteina ja niin hampaiden reikiintyminen alkoi vähetä ympäri maailman. Suomi nousi lasten suun terveystilastoissa teollisuusmaiden häntäpäästä kärkijoukkoon.
Takapakkia on tavallaan tullut.
Marja Sotamaa
– Silloin alkuvaíheessa se oli hyvin massiivista ja laaja se fluorihoito. Nyt se on koko kansan tietoisuudessa ja fluoria on joka paikassa saatavilla, pohtii Sotamaa.
Viime aikoina suomalaisten hampaiden kunto on kääntynyt huonompaan suuntaan. Erityisesti nuorten kehno hammashygienia on noussut jo ongelmaksi. Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tutkimuksessa vuonna 2014 peräti 70 prosenttia ammatti-, peruskoulu- ja lukioikäisistä pojista ilmoitti harjaavansa hampaat alle kaksi kertaa päivässä. Osa sanoi, ettei harjaa edes päivittäin.
– Takapakkia on tavallaan tullut. Lapset ja nuoret eivät ole samalla tavalla painopisteenä, kun hoitoa pitää suunnata koko väestölle terveyskeskuksissakin, pohtii Sotamaa.