Oululaistaiteilija meni Japaniin ja alkoi tehdä taidetta. Syntyi teoksia, jotka heijastelevat sitä, miltä hänestä tuntui, kun yhtäkkiä ympärillä oli vieras kulttuuri.
Yksi teos pohjautuu siihen, kun yksi sunnuntai opettelin tekemään origameja ja rakensin niistä maiseman.
Anni Kinnunen
– Olen rakentanut tämän näyttelyn ihan puhtaasti tunnetilojen päälle: miltä tuntuu, kun menee uuteen paikaan ja joutuu nopeasti oppimaan tavat ja kultturiin liittyviä yksityiskohtia, taiteilija Anni Kinnunen kertoo.
Kinnusen näyttely on esillä Tokion Youkobo Art Spacessa, ja sen avajaisia vietetään perjantaina. Kinnunen on tehnyt Odd Familiar -nimisen valokuvasarjansa kahden kuukauden residenssityöskentelyjaksonsa aikana.
Esillä on yhteensä kahdeksan Kinnusen työtä, joista seitsemän on valokuvia ja yksi kananmunan kuorista tehty installaatio, joka esittää perinteisiä japanilaisia geta-kenkiä. Kinnusen näyttelyssä esittelemät teokset on tehty ruokakaupasta löytyvistä materiaaleista ja Kinnunen on itse osana valokuviaan.
Japanissa kaikki tehdään kauniisti ja hyvin
Kinnunen sanoo ammentaneensa kultturierojen ja -yhtäläisyyksien lisäksi Japanille ominaisesta kuvastosta kuten Hello Kittystä ja origameista.
– Yksi teos pohjautuu siihen, kun yksi sunnuntai opettelin tekemään origameja ja rakensin niistä maiseman.
Hän sanoo yllättyneensä siitä, miten hän on Japanissa ruvennut käyttämään vaaleanpunaista väriä. Kinnunen kertoo, että Japanissa odotetaan vaaleanpunaisten kirsikankukkien puhkeamista.
Täällä se on itsestäänselvä asia, että arjessakin pyritään säilyttämään kauneus.
Anni Kinnunen
Hän sanoo, että japanilainen kulttuuri on hyvin visuaalinen.
– Täällä se on itsestäänselvä asia, että arjessakin pyritään säilyttämään kauneus. Ihan pelkästään jokin puistossa käveleminen on niin visuaalinen kokemus, että sitä on hankala edes kuvailla.
Kinnusen mukaan Japanissa on hienoa esimerkiksi se, kuinka perinteet ovat vahvasti läsnä mutta nykykulttuurillekin on sijaa.
Hänelle Japani oli kaikkea, mitä hän oli etukäteen kuvitellut – ja paljon enemmän.
– Kulttuuri on täällä sellaista, että kaikki pyritään tekemään kaikki mahdollisimman hyvin. Siihen on liitoksissa aina henkinen puoli. On ollut hyvin kiinnostavaa tutustua siihen.