Bonnierin Suuret Journalistipalkinnot jaettiin viikko sitten. Ehdokkaana vuoden journalistiseksi teoksi oli A-Studion Hoivakoti kuntoon -sarja. Se ansaitsee tulla huomatuksi, vaikka ei sarjaansa voittanutkaan.
Sarjan aikana somerolaisen hoivakoti Tervaskannon asukkaiden ja työntekijöiden arki muuttui. Sarjassa toimituksen työryhmä eli Anne Ali-Hokka, Oili Orispää, Annukka Roininen, Mikko Hynninen ja Tiina Merikanto toivat tavalliseen vanhusten hoivakotiin valmentajiksi kolme vanhustyön huippuasiantuntijaa. He olivat työyhteisökouluttajat Anna Pylkkänen ja Taina Semi ja geriatrian eli iäkkäiden hoidon professori Jaakko Valvanne.
Asiantuntijoiden neuvojen perusteella hoivakodissa uudistettiin ruokailua ja lisättiin liikuntaa ja harrastamista. Sarjassa haettiin ratkaisuja arkisiin ongelmiin, joihin vanhustyön kehittämisessä törmätään. Vanhusten itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen nousi tärkeäksi arvoksi.
Sarja edusti ratkaisukeskeistä journalismia. Sen tuloksena ei ollut vain sarja juttuja. “Sarja voi olla vanhustyön iloisen vallankumouksen alku”, luonnehti sen palkinnut Geriatrialiitto. Sarjaa on alettu käyttää terveydenhuoltoalan oppimateriaalina. Yli 500 hoivakotia ilmoittautui Hyvä teko -rinkiin, eli ainakin niissä seurattiin ohjelmaa. “En voinut kuvitellakaan, että tällä ohjelmalla voisi olla niin laajakantoiset vaikutukset kuin mitä sillä on ollut”, kuvasi professori Valvanne.
Ratkaisukeskeinen journalismi on tanskalaisen kollegani, DR:n uutisjohtajan Ulrik Haagerupin sydämenasia. Hänen mielestään journalismi epäonnistuu perustehtävässään, jos se piirtää maailmasta liian negatiivisen eli käytännössä valheellisen kuvan.
"Konflikteja, draamaa, roistoja ja uhreja. Ne ovat uutisia. Tällainen maailmamme on. Vai onko se?", Haagerup kysyy.
Hänen mielestään journalisti jättää tehtävänsä kesken, jos hän tyytyy vain raportoimaan ongelmia ja paljastamaan vääryyksiä. Journalismin pitäisi myös kysyä, mitkä voisivat olla ongelman ratkaisut ja miten vääryydet voitaisiin korjata.
Suomessa ratkaisukeskeisyys tuotiin journalistiseen ajatteluun ensin ruotsinkielisen Ylen puolella. Sen lukuisissa uutisissa ja näyttävissä Fixa-projekteissa on korjattu korkeakouluja, torjuttu kiusaamista ja pelastettu saaristoa. Niissä on pyydetty kansalaisilta vinkkejä asioiden korjaamiseen. Vihjeitä on tullut yhteensä tuhansia ja juttuja tehty niiden perusteella satoja.
Ratkaisuja etsimällä Ylellä on mahdollisuus toimia rakentavana voimana Suomessa.
Tuntuisi selvältä, että näin kannattaa toimia. Aivan selvää se ei kuitenkaan ole. Ratkaisujen etsiminen merkitsee myös entistä suuremman vastuun ottamista. Se vaatii rohkeutta tulla pois poteroista, joiden suojista voi turvallisesti keskittyä arvostelemaan muita. Aito riski on, että Yle alkaa valikoida ratkaisuvaihtoehdoista parhaita, ja ottaa kantaa asioihin, joista päättäminen kuuluu kansalaisille, yrityksille tai poliitikoille.
Myös vaaleissa ratkaisukeskeinen journalismi on mahdollista, mutta erityisen vaikeaa. Vaalien alla on erityisen helppo ajautua ottamaan kantaa. Juuri nyt on se sesonki, jossa kansalaisten pitää saada valita maan suunta.
Silti journalistienkin on syytä olla aidosti kiinnostuneita siitä, mihin Suomea vaalien jälkeen viedään, ei tyytyä pelkästään seuraamaan poliittisia otteluita tai puheenjohtajien suorituksia.
Moni toimittaja pohtii, merkitseekö ratkaisujen etsiminen ongelmien unohtamista, maailman maalaamista ruusunpunertavaksi. Ei, sitä se ei tarkoita. Jotta voi etsiä ratkaisuja, on tietenkin ensin havaittava ongelmat.
Maailma muuttuu kuitenkin paremmaksi vasta, kun ratkaisut ja ratkaisijatkin pääsevät esille. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa sitä, että tv-uutisten kameraryhmä ei lähde pelkästään siihen kuntaan, jossa asiat ovat huonoimmin. Mennään myös sinne, missä ongelma on ratkaistu, ja kysytään: Miten?
Atte Jääskeläinen
Johtaja, vastaava päätoimittaja
Yle, Uutis- ja ajankohtaistoiminta