Helsingin Kulosaaren yhteiskoulua voidaan pitää katsomusaineiden yhteisopetuksen edelläkävijänä. Siellä eri uskonnot ja elämänkatsomustieto ovat olleet saman oppiaineen alla vuodesta 2013. Asiasta tehtiin kanteluja, mutta Etelä-Suomen aluehallintovirasto hyväksyi järjestelyn.
Turussa katsomusaineiden yhteisopetusta on annettu Raunistulan koulun 7.-luokkalaisille tämän lukuvuoden ajan.
Luostarivuoren koulussa samankaltainen yhteisopetus alkaa 7. luokan oppilailla syksyllä. Luokanopettaja Ville Kouki on työstänyt Riikka Isotalon kanssa opintomateriaalia opetusta varten.
Maailmanuskonnot ja katsomusten maailma –opintokokonaisuus käynnistyy pilottihankkeena syksyllä. Asia on esitelty oppilaiden vanhemmille, ja Koukin mukaan vanhemmat ovat suhtautuneet myötämielisesti asiaan.
– Mielestäni tuomme oppilaillemme järkevämmän kokonaisuuden eri katsomusaineiden osalta. Tuomme esille esimerkiksi sen, mikä on tieteen ja tiedon ero uskomukseen ja uskontoon. Käymme tarkemmin läpi, mitä on uskonnonvapaus, Kouki luettelee.
Oppituntien sisällöt ovat perusopetuksen opetussuunnitelman tavoitteiden mukaiset.
– Varmistamme myös sen, että jokainen oppilas saa opetussuunnitelman mukaista uskonnon tai katsomusaineiden opetusta.
Turussa kannustetaan katsomusaineiden yhteisopetukseen
Katsomusaineiden yhteisopetus on mahdollista Turun kaupungissa koulujen oman kiinnostuksen mukaan. Raunistulan ja Luostarivuoren yläkoulujen lisäksi asiaa on suunniteltu jo Vähä-Heikkilän alakoulussakin.
Turun kaupungin sivistystoimialan toimialajohtaja Timo Jalonen pitää hyvänä asiana, että kouluissa kokeillaan ja järjestetään katsomusaineiden yhteisopetusta. Jalosen mukaan uskonnonopetuksesta ja sen tulevaisuudesta puhutaan paljon.
Esimerkiksi tuomme esille sen, mikä on tieteen ja tiedon ero uskomukseen ja uskontoon.
luokanopettaja Ville Kouki
Perusopetuksen opetussuunnitelma uudistuu vuonna 2016, mutta siinä ei ole tulossa muutoksia uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen. Luostarivuoren opettaja Ville Kouki toivoo, että jossain vaiheessa perusopetuksen opetussuunnitelmaa muutetaan niin, että luodaan tasa-arvoinen, kaikille oppilaille tarkoitettu katsomusaineiden opetus.
Oppilailta ja vanhemmilta hyvää palautetta
Raunistulan yläkoulun 7.- luokkalaiset ovat saaneet katsomusaineiden yhteisopetusta jo tämän lukuvuoden ajan. Apulaisrehtori Timo Himanen on luonut koululle opintomateriaalin yhdessä opettaja Anette Kaukosen kanssa. Himanen myös kartoittaa oppilaiden ja vanhempien mielipiteitä asiaan.
– Valtaosa oppilaista on suhtautunut yhteisopetukseen tähän mennessä myönteisesti, Himanen toteaa.
Timo Himanen on väitellyt Turun yliopistossa. Väitöstutkimuksessaan hän selvitteli uskonnonopetuksen asemaa.
Yliopistoissa tutkitaan yhteisopetusta
Yhteisopetusta ja siitä saatuja kokemuksia tutkitaan eri yliopistoissa. Muun muassa Itä-Suomen yliopistossa tutkitaan miten Joensuun normaalikoulussa katsomusaineiden yhteisopetus koetaan. Katsomusaineiden yhteisopetusta tutkitaan myös Turun ja Helsingin yliopistoissa.
Raunistulan koulun apulaisrehtori Timo Himanen muistuttaa, että muissa Pohjoismaissa on siirrytty katsomusaineiden yhteisopetukseen jo aikoja sitten: Ruotsissa 1960-luvun lopulla, Tanskassa 1970-luvun puolivälin jälkeen ja Norjassa 1997.