– Elämä on sattumanvaraista ja käsittämätöntä. Meillä on kova tarve nähdä tapahtumille selityksiä, merkityksiä ja yhteyksiä. Olisi parempi nähdä asiat tapahtuvan vain, koska niin vain käy, sanoo Ahava.
– Yhtenä lähtökohtana romaanille olivat sadut. Minua ovat kiehtoneet aina tarinat, joissa lapsen maailma ja väkivalta yhdistyvät. Siksi halusin lähteä leikkimään satutarinoilla. Mutta rinnalla kulkevat myös todellisen maailman väkivaltaisuudet kuten isis-terroristien tekemät teloitukset ja ampumisvälikohtaukset. Realismilla ja fantasialla en näe eroa keskenään, kertoo Ahava.
Kirjan alussa äiti, Hannele kuolee, kun lentokoneesta tippunut jääkimpale murskaa hänet. Aviomiehen, Pekan mieli järkkyy pahoin eikä Saara-tytär suostu unohtamaan vaan ajautuu satujen maailmaan.
Annu-täti voittaa lotossa ensin päävoiton ja auttaa sillä surunsa keskellä eläviä Pekka-isää ja Saara-tytärtä. Kun toinen päävoitto tulee, Annu-täti vaipuu uneen kolmeksi viikoksi.
Skotlantilainen kalastaja Hamis MacKay on toinen hahmo, jota kohtalo riivaa. Salama iskee mieheen ensin neljä kertaa, viides tappaa hänet lopulta. Annu-täti näkee televisiosta dokumentin epäonnisesta miehestä ja ryhtyy hänen kanssaan kirjeenvaihtoon. Molemmat ajattelevat, että he ovat joutuneet kohtalonsa vangeiksi.
Romaanissa Saara-tyttö miettii myös aikaa. Aika liikkuu Saaran maailmassa takaisin päin. Vaikka sanotaan, että aika parantaa haavat, Saara ei halua parantua tuskastaan eikä hän halua unohtaa omaa äitiään.
Taivaalta tippuvat asiat on kiehtovan oudosti ja hienosti kirjoitettu tarina, joka sekoittaa satua ja julmaa todellisuutta. Romaani tuo mieleen Marc Chagallin maalaukset ja Boris Vianin romaanin Päivien kuohu.