Vuoden porokokiksi on valittu helsinkiläisen ravintola Lyonin keittiömestarit Tuomas Vierelä ja Petri Niilola.
Perinteikäs Lyon on tarjonnut Töölössä ranskalaisia ruokaelämyksiä 40 vuoden ajan.
Vierelän ja Niilolan voitokkaassa annoksessa oli paistettua poron sisäpaistia, ylikypsää ulkopaistia ja glaseerattua kateenkorvaa.
Poro tarjoiltiin savustetun puikulapyreen, paistetun palsternakan, pikkelöidyn punajuuren, sipulipyreen ja rosmariinikastikeen kera.
Kokkien tehtävänä oli valmistaa kahdessa tunnissa á la carte -tyyppinen pääruoka pakollisista raaka-aineista kuudelle henkilölle. Pakollisia olivat myös yksi kastike, yksi päälisäke sekä kaksi sivulisäkettä.
Jaetun toisen sijan veivät helsinkiläisen ravintola Olon Eero Vottonen ja ravintola Salutorgetin Oula Kustaa Keijälä.
Kolmanneksi sijoittuivat Jarno Seppä ja Laura Virolainen turkulaisesta ravintola Smöristä.
Voittaja palkittiin 1500 euron stipendillä. Vuoden porokokki valittiin nyt toisen kerran.