Flunssaan tarkoitettuja nenäsumutteita käytetään usein väärin. Esimerkiksi Mikkelin apteekeissa havaitaan lähes päivittäin nenäsumutteiden liikakäyttöä.
Tavallinen flunssan hoito nenäsumutteilla voi muodostua riippuvuudeksi, kun sumutteita käytetään liian kauan. Pitkään käytettyinä flunssan hoitoon tarkoitetut sumutteet alkavat itse aiheuttaa tukkoisuutta eli niin sanottua lääkenuhaa. Lääkenuhassa nenäsumutteet turvottavat nenän limakalvoja. Tästä seuraa kierre, jossa ihminen käyttää yhä enemmän sumutteita tukkoisuuden hoitoon tajuamatta, että niistä on tullut ongelman syy.
Nenäsumuteita saa apteekeista ilman reseptiä. Flunssaan hoitoon käytettävät nenäsumutteet on tarkoitettu käytettäväksi kuuriluontoisesti ja sumutteita tulisi käyttää enintään 10 vuorokautta kerrallaan, kertoo proviisori Kaisa Kiviniemi.
Allergiasumutteilla ei ole samanlaista sivuvaikutusta kuin flunssasumutteilla.
Erikoislääkäri Annika Loimula-Kontkanen
– Olen havainnut lähes päivittäin sumutteiden liikakäyttöä. Ongelmakäyttäjät ostavat kahta pulloa kerrallaan ja varmasti hakevat tuotteita myös eri apteekeista. Jos sumutteita on käyttänyt jo pidemmän aikaa, kuten vuosia, tulisi hakeutua lääkärin pakeille.
Kiviniemi korostaa riittävän ohjeistuksen tärkeyttä asiakkaiden ostaessa tuotteita apteekista.
– Usein huomaan välinpitämättömyyttä, kun mainitsen asiakkaille heidän käyttäneen liian pitkään flunssaan tarkoitettua nenäsumutetta. Asiakkaan kohdalla tulisi tehdä myös oirekartoitusta, koska jatkuva nuha voi olla myös allergiaperäistä.
”Lääkenuhan tunnistaa yleensä ulkopuolinen”
Flunssaan tarkoitettujen nenäsumutteiden helppokäyttöisyys voi johtaa siihen, että henkilö ei itse edes huomaa olevansa riippuvainen ja tarvitsee esimerkiksi suihkauksen sieraimiinsa saadakseen unen päästä kiinni.
–Lääkenuhan tunnistaa yleensä ulkopuolinen henkilö ja usein ammattilainen. Näihin nenäsuihkeriippuvaisiin törmää silloin tällöin yksityislääkärin vastaanotolla, kertoo korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Annika Loimula-Kontkanen.
Flunssaan tarkoitetut sumutteet sisältävät ksylometatsoliinia, joka voi aiheuttaa nenän limakalvon kuivumista sekä kirvelyä. Allergianuhaan tarkoitetut sumutteet sisältävät sen sijaan kortisonia, jota voi Loimula-Kontkasen mukaan käyttää pitkäaikaisestikin.
– Allergiasumutteilla ei ole samanlaista sivuvaikutusta kuin flunssaan tarkoitetuilla sumutteilla. Siksi allergiasumutteita voi käyttää vaikka ympäri vuoden.
Jos huomaa itse käyttäneensä nenäsumutetta jo pidemmän aikaa kuin ohjeessa mainitaan, kannattaa sumutteesta yrittää vieroittautua käyttämällä lääkeaineettomia tuotteita.
– Nenäkannulla sekä öljy- ja vitamiinitipoilla on limakalvoille palauttava vaikutus. Pääasia on, että flunssaan tarkoitetun nenäsumutteen käytön lopettaa heti.
Loimula-Kontkanen ei ole vielä kohdannut yhtään potilasta, joka olisi saanut pysyviä vaurioita nenäsumutteen liikakäytöstä. Pitkäaikainen nuha voi johtua Loimula-Kontkasen mukaan myös monista muista seikoista.
– Pitkään tukossa ollut nenä voi johtua sen kuivuudesta tai karstoittumisesta, jota esimerkiksi huoneilman kuivuus aiheuttaa. Kyse voi olla myös poskiontelotulehduksesta, joka ei nenäsumuilla parane. Myös rakenteelliset ongelmat ovat mahdollisia. Nenän väliseinä voi olla vino tai sisältää polyyppikudosta, joka tukkii nenää.