Suomalaisten verkkokauppaan käyttämistä rahoista reilu puolet jää kotimaahan. Kaupan liiton teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttivät verkkokauppaan vuonna 2014 yhteensä 3,6 miljardia euroa. Näistä rahoista kaksi miljardia, eli 56 prosenttia, käytettiin kotimaisissa verkkokaupoissa.
Kaupan liiton tutkimuksen mukaan hinta on suomalaisille kuluttajille tärkein verkkokaupan valintakriteeri. Lähes 80 prosenttia kyselyyn vastanneista valitsee ostopaikkansa hinnan mukaan. Valikoimat ovat yli 60 prosentille tärkeä kriteeri, ja reilu puolet kertoo pitävänsä toimituskustannuksia tärkeitä. Kotimaisuuden perusteella verkkokaupan valitsee vain 13 prosenttia vastaajista.
Ulkomailta ostetaan eniten muotiin ja kauneuteen liittyviä tuotteita. Näiden tuotteiden kohdalla hinta ja toimituskustannukset ovat tärkeä valintakriteeri.
Tutkimuksen mukaan hinta ohjaa eniten elektroniikan ostamista. Elektroniikan ostajille myös toimitusaika on selvästi tärkeämpi valintakriteeri kuin muille. Valtaosa elektroniikkaan käytetyistä euroista jää kotimaahan. Tämä johtuu Kaupan liiton mukaan siitä, että suosituimmilla elektroniikan verkkokaupoilla on omia kivijalkamyymälöitä Suomessa. Kun verkosta tilatut tuotteet voi noutaa kivijalkaliikkeestä, toimituskustannukset pienenevät ja toimitusaika lyhenee.
TNS Gallup tutki Kaupan liiton pyynnöstä suomalaisten verkkokauppaostosten jakautumista ulkomaisten ja kotimaisten kauppojen välillä. Tutkimusta varten haastateltiin tammi–helmikuun vaihteessa 3 619 vähintään 15-vuotiasta suomalaista. Verkkokaupan kotimaa määriteltiin yrityksen tai konsernin pääkonttorin sijaintipaikan mukaan.