Suojatiet ovat ensi viikolla poliisin erityistarkkailussa. Yleensä puhuttaessa siitä, kenen pitäisi olla erityisen huolellinen suojateiden lähettyvillä liikkuessa, katse kääntyy autoilijoihin. Poliisitarkastaja Pasi Kemppainen on kuitenkin huomannut uuden huolestuttavan ilmiön jalankulkijoiden keskuudessa. Aiemmin kiltisti vihreää valoa odottaneet jalankulkijat kävelevätkin nyt punaisia päin.
– Jalankulkijoiden lainkunnioitus on alkanut rakoilla. Se on aika ärsyttävä ilmiö, sillä se voi aiheuttaa muille liikkujille ylimääräistä sydämentykytystä.
Kemppainen heittää esimerkin Kajaanista, jossa hän on ollut poliisina aiemmin. Lönnrotinkadulla, jonka kummallakin kaistalla on jalankulkijalle valot, voi kävelijä säikäyttää autoilijan.
– Ajan autolla Lönnrotinkatua pohjoiseen siltaa kohti, ja lähestyn risteystä, josta käännytään kauppakadulle, ja joku jalankulkija tuleekin sieltä Anttilan kulmalta toisen kaistan yli punaisia päin. Siinä tulee mieleen, että onko jalankulkija huomannut, että hänellä on punainen, ja sitten alkaa hidastaa vauhtia. Ratin takana on silloin ylimääräistä touhua, joka voi aiheuttaa sydämentykytystä myös perässä tulevassa autoletkassa, Kemppainen kuvailee mahdollista tilannetta.
Jalankulkijoiden lainkunnioitus on alkanut rakoilla. Se on aika ärsyttävä ilmiö, sillä se voi aiheuttaa muille liikkujille ylimääräistä sydämentykytystä.
Pasi Kemppainen
Kemppainen lisää, että liikennevalojen kunnioittaminen olisi toisten liikenteessä olijoiden huomioonottamista ja arkipäivän kiltteyttä.
Poliisi suhtautuu jalankulkijan punaisia päin kävelemiseen samoin kuin autoilijankin samaan virheeseen. Poliisi voi puuttua rikkomukseen, mutta se on tapauskohtaista. Jos autoja ei esimerkiksi näy mailla halmeilla, ei rike ole yhtä paha.
Poliisin erityistarkkailun taustalla on se, että suojateiden turvallisuus heikkeni viime vuonna. Jalankulkuonnettomuuksien määrä suojateillä kohosi 17 prosenttia kahteen edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2013 lähes puolet kaikista kuolemaan johtaneista jalankulkuonnettomuuksista tapahtui suojateillä.