Kokkolan Torkinmäelle on noussut liki 3900 neliötä uutta liikunta- ja opetustilaa. Tänään käyttöön vihitty kampushalli on rakennettu ensisijaisesti Keski-Pohjanmaan ammattiopiston ja muiden Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijoiden käyttöön. Se korvaa kolme käytöstä poistunutta liikuntasalia.
Toiveena on, että tilat antavat liikuntakipinän erityisesti nuorille.
– Tämä on loistava investointi tulevaisuuteen ja amiksen oppilaiden terveyteen ja hyvinvointiin, toteaa Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän hallituksen puheenjohtaja Timo Virolainen.
Virolaisen mukaan liikkumattomuus maksaa nyky-yhteiskunnalle liian paljon.
– Jokainen amislainen, jonka saamme liikkumaan, on satsaus tulevaisuuteen. Voimme tällöin tarjota työelämään paremmassa fyysisessä kunnossa olevia työntekijöitä.
Nurinaa katsomosta
Kolmikerroksisen Kampushallin rakentaminen maksoi runsaat 7 miljoonaa euroa. Valtion tukea siihen saatiin 750 000.
Koulutusyhtymän lisäksi tilat ovat esimerkiksi alakoululaisten ja urheiluseurojen käytössä. Lisäksi sisältä löytyvät tilat tapahtumille, opiskelijaterveydenhuollolle sekä terveystiedon ja turvallisuusalan opiskelijoille.
Me olemme olleet aikaisemmin kiertolaisina esimerkiksi kauppiksen ja metallipuolen tiloissa.
Paavo Himanka, opiskelija
– Me olemme olleet aikaisemmin kiertolaisina esimerkiksi kauppiksen ja metallipuolen tiloissa. On todella hyvä, että kaikki opetus on nyt samassa paikassa, sanoo turvallisuusalaa toista vuotta opiskeleva Paavo Himanka.
Vaikka liikuntahalli on saanut kehuja, kritiikiltä ei ole säästytty. Noin 450 paikan katsomoa on pidetty liian pienenä esimerkiksi lentopallojoukkue Tiikereiden kannattajille.
Miksi katsomosta ei rakennettu isompaa?
– Tähän voisi heittää vastakysymyksen, kuinka monessa ammattikoulun jumppasalissa on edes 450 katsojapaikkaa ja näin hieno katsomo. Kyllähän suunnitelmat olivat laajemmat, mutta ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden yksikköhinnoilla ei voida rakentaa ihan mahdottomia, Virolainen toteaa.