Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ei ole lähettänyt virallista esitystä pakolaisten vastaanottamisesta kunnille lainkaan. Epävirallista keskustelua kuntien kanssa käydään jatkuvasti, mutta tilanne on sellainen, ettei virallista esitystä ole kannattanut tehdä. Keskeinen syy on ELY:n mukaan kuntien taloustilanne.
– Jos eteenpäin ajatellaan, niin kyllä tätä pitää laajemmin kuntien kanssa käsitellä. Tarvetta kansainvälistymiseen olisi, toteaa yritys- ja työvoimayksikön päällikkö Jari Aaltonen.
Aaltosen mukaan Etelä-Pohjanmaan pitäisi kantaa oma osuutensa pakolaisten vastaanotosta. ELY-keskuksessa on käynnissä organisaatiomuutos, mutta sen rauhoituttua Aaltonen lupaa, että he aktivoituvat ja ryhtyvät laajempaan keskusteluun kuntien kanssa.
Naapurimaakunnat vastaanottavat entiseen malliin
Useat kunnat Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla sen sijaan ottavat vastaan kiintiöpakolaisia myös tänä vuonna, kuten aikaisempinakin vuosina.
Vaasa ottaa vastaan 20 kiintiöpakolaista ja Kokkola 30. Kiintiöpakolaisia vastaanottavat, kuten aikaisemminkin, myös viisi Pietarsaaren seudun kuntaa. Yhteensä 50 kiintiöpakolaista saapuu tämän vuoden aikana Pietarsaareen, Uuteenkaarlepyyn, Pedersöreen, Kruunupyyhyn ja Luotoon.
Mahdollista on, että myös muita kuntia lupautuu vielä ottamaan pakolaisia. Viime vuonna joukkoon liittyivät Mustasaari ja Närpiö.