Kajaanissa yli kymmenen ihmistä sairastui kaksi viikkoa sitten vatsatautiin syötyään ravintola Sulossa. Asiakkaat epäilivät aluksi ruokamyrkytystä, mutta laboratoriotutkimuksessa selvisi, että ruoka-aineet eivät olleet pilaantuneita. Kyse oli todennäköisesti noroviruksesta. Kainuun soten terveystarkastaja Janne Hämäläinen sanoo, että virus on levinnyt jonkin ruoka-aineen välityksellä.
– Voi olla, että joku asiakas on saanut kyseisen tartunnan muualta ja levittänyt sitä jollain tapaa. Todennäköisempänä pidän sitä, että joku henkilökunnasta on sairastunut, ja sen jälkeen ollut liian vähän aikaa kotona tai sitten on saanut tartunnan mutta ollut vielä silloin oireeton, Hämäläinen sanoo.
Ravintolasta sanotaan, ettei henkilökuntaa ole ollut kipeänä.
– Mekin mietimme tätä mahdollisuutta, mutta porukkaa ei ole ollut sairaana. Meidän väki söi samaa ruokaa, mutta kukaan ei ole sairastunut. Saimme vatsataudista palautetta yli kymmeneltä asiakkaalta. Aika pian he ymmärsivät, että kyse on todennäköisesti kulkutaudista, sanoo Jari Kropsu.
Norovirus elää pinnoilla pitkään
Terveystarkastaja Janne Hämäläisen mukaan norovirus leviää yleensä pisaratartuntana, ja huono käsihygienia levittää sitä tehokkaasti.
Ravintolassa se on voinut levitä aterimien, leikkuulautojen tai minkä tahansa muun kautta, mihin elintarvike on ollut kosketuksissa.
Janne Hämäläinen
– Se elää pinnoilla pitkään, jos niitä ei puhdista desinfioivalla puhdistusaineella. Ravintolassa se on voinut levitä aterimien, veitsien, leikkuulautojen tai minkä tahansa muun kautta, mihin elintarvike on ollut kosketuksissa.
Hämäläisen mukaan norovirusta on vaikeaa välttää, koska se ei näy tai maistu elintarvikkeessa tai pinnassa. Ravintoloissa virusta voi yrittää välttää huolehtimalla hyvästä käsihygieniasta. Jari Kropsu sanoo, että Sulossa on käsidesit sekä buffetissa että wc-tiloissa.